Taksonomiaa
Silmäskinkki kuuluu skinkkien heimoon (Scincidae). Chalcides-sukuun kuuluu n. 24 lajia, joiden levinneisyysalue ulottuu Euroopasta Afrikkaan aina Somaliaan asti ja Aasiassa Intiaan saakka. Sukuun kuuluvat silmäskinkin lisäksi seuraavat lajit: C.armitagei, C.atlantis, C.bedriagai, C.colosii, C.ebneri, C.guentheri, C.lanzai, C.levitoni, C.manueli, C.mauritanicus, C.mionecton, C.montanus, C.moseri, C.ocellatus, C.parallelus, C.pistaciae, C.polylepis, C.pulchellus, C.ragazzii, C.sexlineatus, C.striatus, C.thierryi sekä C.viridanus. Chalcides-sana tuli alunperin kreikankielisestä sanasta kalcides, joka tarkoitti pronssinväristä käärmettä. Suvun nimeksi sen lainasi Linné.
Silmäskinkin kuvaus on vuodelta 1775 Forsskålin nimissä. Hän nimesi liskon Egyptissä Lacerta ocellata -nimellä. Oikeastaan helsinkiläissyntyinen Petter (Per) Forsskål oli tehnyt havaintoja liskosta mainittua vuotta aikaisemmin, sillä hän kuoli jo vuonna 1763. Vuonna 1761 tämä luonnontutkija ja filosofi osallistui Tanskan valtion useamman vuoden pituiselle tutkimusmatkalle Arabiaan. Hän sairastui matkalla kuumetautiin ja kuoli 31-vuotiaana Jerimissä. Tutkimusretkueen ainoa henkiinjäänyt osanottaja, saksalainen Carsten Niebuhr, toimitti myöhemmin painoon Forsskålin matkamuistiinpanot; näissä lienee ollut mukana myös tuo mainittu silmäskinkin tieteellinen kuvaus. Synonyymejä silmäskinkille löytyy historian saatossa useita: Sincus ocellatus (Olivier, 1801), Gongylus ocellatus (Wagler, 1830), Seps ocellatus (Günther, 1871), Chalcides ocellatus (Boulenger, 1890), Chalcides ocellatus ocellatus (Mertens, 1921) sekä Chalcides ocellata (Khalaf, 1961).
Alalajeista on hieman erimielisyyksiä, jotkut tutkijat ovat sitä mieltä ettei lajilla ole alalajeja, vaan morfologiset erot eri alueiden silmäskinkeissä ovat vain suuret. Toiset tutkijat erottavat lajin seuraaviin alalajeihin: C.o.ocellatus (Forskål, 1775), C.o.linosae Boulenger, 1920, C.o.tiligugu Gmelin, 1788, C.o.subtypicus Werner 1931 ja C.o.zavattarii Lanza 1954. Näistä C.o.linosae:a tavataan ainoastaan Linosa-saarella.
Tuntomerkkejä
Silmäskinkki on n.25-30 cm mittainen lisko. SVL (pituus kuonosta peräaukkoon) on nominaalimuodolla 13-14 cm, C.o.tiligugu:lla 17 cm. Ruumista selkeästi ohuemman hännän mitta kokonaispituudesta on yleensä alle puolet; koskaan se ei ainakaan ole ruumista pidempi. Luonnossa lähes kaikkien täysikasvuisten liskojen hännät ovat katkenneet jossain vaiheessa ja kasvaneet uudelleen (regeneroituminen). Rakenne on skinkeille tyypillinen: terävähkö kuono, tukevarakenteinen pääkallo, jämäkkä niska ja pitkulainen ruumis. Ulkonäöstä ei silmäskinkkiä voi noin vain tunnistaa, hyvin samantapaisia lajeja ovat mm. C.colosii, C.ebneri, C.lanzai, C.montanus, C.manueli ja C.ghiarai. On tarkasteltava suomuja lähemmin, ja sittenkin varma tunnistus on ongelmallista.
Suomut ovat sileitä ja kiiltäviä; keskiruumiin kohdalta niitä on liskon ympäri laskettuna 28-38 (hyvin harvoin 26). Silmäskinkillä on lyhyet, viisivarpaiset raajat. Etujalka ulottuu eteenpäin ruumista myöten taivutettuna korvaan asti tai sen yli. Luonnossa nuoren silmäskinkin voi helposti sekoittaa mm. bedriaganskinkkiin (C.bedriagai). Apu tähän sekaannukseen löytyy kuitenkin helposti pään suomuista. Silmäskinkillä toinen ja kolmas labiaali kuonosta laskien rajautuvat loreaaliin; bedriagalla vain toinen labiaali. Prefrontaalit ja frontoparietaalit puuttuvat. Supraokulaareista kolme on suuria ja neljäs noin puolet kolmannen koosta; toisinaan toinen ja kolmas ovat yhdistyneet. Suprasiliaareja on 4-5. Rostraali on suuri ja pyöreähkö. (Mikäli meni yli hilseen, kaivapa Herpetomania 5/97 kirjahyllystä ja tsekkaa suomujen nimitykset sivuilta 27-31.)
Etäisyys kuonon kärjestä korvaan (korva on näkyvillä) on yli puolet etäisyydestä korvasta eturaajaan. Pohjaväri on tyypillisesti vaaleanruskea tai harmaa, kuviointi tummaa. Tumma kuviointi voi myös muodostaa epäsäännöllisiä poikkijuovia. Kuviointiin voi myös kuulua vaaleita juovia. Kuvan eläimestä löytää netistä mm. osoitteesta http://www.provincia.ct.it/ctnatura/fauna/gongilo.html .
Eri levinneisyysalueilla lajin yksilöillä on tavattavissa morfologisia eroja. Kreikassa ja Kreetalla silmäskinkit ovat yleensä maksimissaan 20 cm mittaisia, läntisemmillä alueilla taas suurempia ja litteämpiä. Läntisellä muodolla on myös usein kyljissään pitkittäisiä vaaleita, tummemman juovan reunustamia juovia.
Levinneisyys ja elinympäristö
Silmäskinkkiä tavataan Euroopasta (mm. Sardiniasta, Sisiliasta, Maltalta, Kreikasta -Attika, Peloponnesos; Kreetalta ) Pohjois- ja Koillis-Afrikasta (Algerian Sahara, Egypti, Siinai) sekä Lounais-Aasiasta (Etelä-Turkista Pakistaniin, Arabian niemimaa; Jemen, Oman, itäinen Arabiemiraatti, länsi-Saudi-Arabia).
Se viihtyy erityisesti meren ja jokien läheisyydessä, alavilla, hiekkaisilla mailla; C.o.subtypicus-alalajia tavataan kuitenkin Marokossa aina 1200 metrin korkeuteen asti. Skinkkiä tavataan lisäksi mm. viinitarhoilta ja peltojen kiviaidoilta. Se tuntuu viihtyvän sekä kuivilla että suhteellisen kosteillakin paikoilla. Pelästyessään skinkki pakenee usein maakoloihin, muurin rakosiin tai kivien alle. Se voi myös kaivautua sulavasti hienoon hiekkaan tai pohjakasvillisuuden sekaan. Silmäskinkki ei ole kovinkaan riippuvainen mistään tietystä maaperätyypistä, mutta kasvillisuutta se vaatii jonkin verran elinalueilleen.
Silmäskinkki on päiväaktiivinen eläin, joka voi tosin myös liikkua lämpiminä öinäkin. Se on hyvin yleinen lisko levinneisyysalueillaan, ja tuttu näky monelle Välimeren matkailijallekin. Skinkki on luonnossakin aika rauhallinen, eikä säikähdä helposti lähestyjää. Se tosin osaa tarvittaessa olla hyvinkin nopea.
Luonnossa Pohjois-Afrikan silmäskinkit talvehtivat säännönmukaisesti marraskuusta maaliskuuhun, vaikka toiset liskolajit pysyisivätkin samoilla alueilla aktiivisena ympäri vuoden. Silmäskinkit kaivautuvat tällöin 10-50 cm syvyyteen maahan. Terraariossakin silmäskinkille tulee järjestää muutaman kuukauden mittainen talvilepo. Aktiivisimmillaan liskot ovat kesä-heinäkuussa, kun niiden ruumiinlämpö nousee auringossa 31-33 C. Raskaana olevat naaraat pitävät ruumiinlämpöään hitusen korkeammalla kuin koiraat.
Terraario
Silmäskinkki vaatii paljon pohjapinta-alaa tarjoavan terraarion. Pari, kolme yksilöä voidaan majoittaa 100 x 50 x 40 cm (pituus, leveys, korkeus) kokoiseen terraarioon. Koiraat eivät ole kovin aggressiivia toisilleen, joten suuremmassa terraariossa voi pitää jo pientä yhdyskuntaa, jossa on parin koiraan lisäksi neljä, viisi naarasta. Koirailla tosin on rituaalitaisteluja, joissa ne purevat toisiaan hännäntyvestä. Suurempia vaurioita näissä "taisteluissa" ei synny hännän panssarisuomujen takia. Terraariossa tilannetta täytyy luonnollisesti tarkkailla, etteivät mitkään yksilöt stressaannu liikaa.
Terraarioksi kelpaa tavallinen akvaariokin, jonka päällilasi korvataan metalliverkolla. Silmäskinkit eivät ole kovinkaan hyviä kiipeilemään. Pohjamateriaaliksi laitetaan hiekkaa tai hienoa soraa. Osaan terraariota pannaan hiekan päälle kerros kuivia lehtiä. Piilopaikkoja muodostamaan lisätään kiviä, kasveja ja puunjuurakoita tai vaikkapa kaarnaa. Piilopaikkoja tulee löytyä terraarion lämpimästä ja viileämmästäkin päästä yhtä lailla. Lämpölampulla luodaan lattean kiven päälle n.35-40 C lämmittelypaikka, muualla terraariossa lämpötilat laskevat huoneenlämpöön. UV- valaistus on suositeltava. Terraarion viileämpään päähän upotetaan astia, jossa pidetään kosteaa turvetta. Turpeen päälle voidaan myös asettaa kaarnankappale suojaa luomaan. Kosteampi kohta auttaa skinkkejä mm. nahanluonnissa.
Ravinto
Silmäskinkki on hyönteissyöjä. Luonnossa lisko herkuttelee kotiloilla, hämähäkeillä, muurahaisilla, termiiteillä, pienillä kovakuoriaisilla sekä niiden toukilla, Terraariossa sille tarjotaan luonnollisesti mahdollisimman monipuolista sapuskaa. Terraario-oloissa skinkki herkuttelee mm. sirkoilla, jauhomadoilla ja vahakoisilla. Ravintoon lisätään vitamiineja ja mineraaleja, vaikkakin ainoastaan kantavat naaraat ovat erityisen tarkkoja saamistaan lisäravinteista. Silloin tällöin voi tarjota myös pieniä hedelmänpaloja tai hedelmäsosetta.
Lisääntyminen
Silmäskinkki saavuttaa sukukypsyyden luonnossa kolmen, terraario-oloissa yleensä kahden vuoden ikäisenä. Tällöin nominaalimuodon SVL eli pituus kuonosta peräaukkoon on 9 cm. Liskot parittelevat keväällä. Koiras pitää naarasta paikallaan puremalla niskasta ja koko toimitus kestää puolisen tuntia. Parittelu toistuu useamman kerran muutaman päivän sisään. Terraario-oloissa on todettu pariskunnan parittelevan jopa 17 kertaa kolmen päivän sisällä. Kantoaika on 6-12 viikkoa. Poikasia syntyy yksi tai kaksi satsia kaudessa, useimmiten keväällä ja syksyllä.
Silmäskinkki synnyttää eläviä poikasia, 1-23 kpl (yleensä kuitenkin 4-8) kerrallaan. Munat siis hautuvat ja kuoriutuvat jo emon sisällä. Vastasyntyneet poikaset ovat 75-85 mm mittaisia ja vaaleampia väritykseltään kuin aikuiset. Niillä on vihertävät hännät, jotka muuttuvat ruskeiksi noin kuuden kuukauden iässä. Poikasia ruokitaan pienillä hyönteisillä kuten vahakoisan toukilla, pienillä sirkoilla ja kärpäsillä sekä hedelmäsoseilla. Silmäskinkki voi elää terraariossa n.14 vuotiaaksi.
Abstract
This article deals with the captive care and husbandry of the ocellated skink Chalcides ocellatus. The skink is up to 30 cm long, of which the tail is about a half or less. The ocellated skink has 28-38 scales around its midbody. The colouration consists of a pale brown or gray background and darker ocelli or short pale streaks on the back.
The ocellated skink is usually found in the wild on the coastal area or near running waters. It prefers sandy places with some covering vegetation. In Northern Africa the species hibernates from November to March. For hibernation it buries itself into 10-50 cm depth in the ground. It should also in captivity be given a hibernation period of a few months.
A terrarium with size of 100x50x40 cm can house two to three skinks. The males are not usually very aggressive towards each others, so in a large terrarium the species can be kept in small groups. The ocellated skink eats insects and spiders. Small amounts of fruit may also be given.
The ocellated skink reaches sexual maturity in about 2 years in the wild. It gives birth to live youngs, up to 23 babies a time. The new-born babies are 75-85 mm of length and have paler coloration than the adults. They have greenish tails which turn to brown at about 6 months of age. The ocellated skink can reach up at least 14 years in captivity.
Lähteet / Literature:
Arnold, E.N., Burton, J.A. & Ovenden, D.W, 1978. Collins Field Guide, Reptiles & Amphibians of Britain & Europe. HarperCollinsManufacturing, London.
Obst, F.J., Richter, K., Jacob, U., 1988. The Completely Illustrated Atlas of Reptiles and Amphibians for the Terrarium. TFH, Neptune City.
Leviton, Anderson, Adler & Minton, 1992. Handbook to Middle East Amphibians and Reptiles. Society for the Study of Amphibians and Reptiles.
Mattison, C., 1992. Lizards of the World. Blandford, London.
Mattison, C., 1996. Keeping and Breeding Lizards. Blandford, London.
Schleich, Kästle & Kabish., 1996. Amphibians and Reptiles of North Africa. Koeltz Scientific Publishers, Koenigstein.
Smolik, H-W, 1974. Eläintieto 4, Matelijat-sammakkoeläimet-kalat. Otava, Keuruu.
Toim., 1969. Facta. Tietosanakirja Oy. Helsinki.
Uetz, P., 1997. Familia Scincidae. (http://www.embl?heidelberg.de/~uetz/families/Scincidae.html)
Walls, J, 1994. Skinks, Identification, Care & Breeding. TFH, Neptune City.