SATEENKAARIBOA (Epicrates cenchria)
Sateenkaariboat kuuluvat käärmeiden alalahkoon (Ophimia l. Serpentes) ja Boidae-heimoon eli boakäärmeisiin. Luonnossa lajia tavataan Etelä-Amerikan keskiosista. Laji viihtyy sademetsissä, tasangoilla ja soilla. Laji kasvaa n.1-2 metrin mittaiseksi. Se jää hoikaksi verrattuna vaikkapa kuningasboaan; aikuinen painaa maksimissaan noin 4,5 kg. Pohjaväri on vaaleanruskea. Sateenkaariboa on saanut nimensä suomuistaan, jotka taittavat valoa kauniisti kaikissa sateenkaarenväreissä.
Sateenkaariboa on yöeläin. Se on hyvin vilkas ja tarvitsee etenkin kiipeilytilaa terraariossaan. Aikuisten yksilöiden terraarioksi sopii minimissään 100x60x100 cm terraario, mutta toki etenkin korkeutta saa olla enemmänkin. Terraarioon laitetaan paljon tukevia kiipeilypuita ja -oksia. Luo käärmeellesi myös helposti tarkistettavia piilopaikkoja, vaikkapa vesivanerilaatikoista. Boa tarvitsee myös tilavan vesialtaan, sen kokoisen, että se mahtuu sinne hyvin kerällä. Terraarion pohjamateriaaliksi laitetaan sanomalehteä, puuhaketta (ei teräväreunaista tai pihkaista) tai lannoittamatonta turvetta. Pohjamateriaali on syytä vaihtaa noin kerran viikossa kokonaan, sillä se likaantuu tai homehtuu helposti. Ilmankosteuden on oltava korkea, n.75-80%. Pidä terraariossa kuitenkin osa pohjamateriaalista aivan kuivanakin. Lämpölampun alla tulee olla n.38-40 oC, viileässä nurkassa n.21-24 oC. Terraarion alle voidaan laittaa 1/3 terraarion koosta oleva lämpömatto, joka nostaa lämpötilat riittävän korkeiksi. Kaikki lämmityslaitteet sijoitetaan siten, ettei eläin pääse niihin käsiksi, sillä muuten se voi saada vakaviakin palovammoja. Esimerkiksi lämpölamppu on varminta sijoittaa terraarion ulkopuolelle verkon taakse.
Boat syövät pääasiassa nisäkkäitä, myös lintuja voi koittaa tarjota. Tapa saaliseläimet ennen niiden tarjoamista käärmeelle tai osta pakastettua ruokaa eläinkaupasta. Käärme on opetettava syömään kuollutta ruokaa, sillä elävien jyrsijöiden tarjoaminen sen saaliiksi on kielletty Suomen eläinsuojelulainsäädännössä. Tarjoa esim. hiiriä, rottia, marsuja, hamstereita ja kananpoikasia. Boa on myrkytön kuristajakäärme, joka "tappaa" kuolleenakin annetun ruokaeläimen kuristamalla. Sopivan kokoinen ruokaeläin on kutakuinkin yhtä paksu kuin käärmeen paksuin kohta. Poikaset ruokitaan kerran viikossa, aikuiset noin 1,5-2 viikon välein.
Sateenkaariboaa on viljelty jo vuosia terraario-oloissa. Laji tulee sukukypsäksi noin 2,5 - 4-vuoden ikäisenä. Lisääntyminen sujuu helpommin, jos terraariossa on useita koiraita yhtä naarasta kohden. Talvella terraarion lämpötiloja lasketaan, ja valaistuksen aikaa lyhennetään 12 tunnista kahdeksaan tuntiin. Tällöin pitää myös vähentää ruokintaa. Sateenkaariboat parittelevat talvella. Raskausaika kestää 115-135 vuorokautta. Boat synnyttävät kerralla n.10-40 (toisinaan enemmänkin) elävää poikasta. Poikaset voivat aluksi olla hieman aggressiivisia, mutta tottuvat yleensä nopeasti rauhalliseen käsittelyyn. Niille voi tarjota aluksi n. 10 päivän ikäisiä hiirenpoikasia, ja suurentaa ruokaeläinten kokoa sitä mukaa, kuin poikaset kasvavat.
Sateenkaariboalle voi helposti kehittyä hengityselintulehdus. Tällöin ne aukovat suutaan, ja suusta ja/tai nenästä voi valua nestettä. Tämä voi johtua esimerkiksi liian kylmästä terraariosta tai liian alhaisesta ilmankosteudesta. Ota aina heti yhteyttä kokeneeseen eläinlääkäriin, jos ilmenee ongelmia.
Lisätietoja käärmeistä kuten myös muistakin terraarioeläimistä saat Suomen Herpetologisesta Yhdistyksestä. Yhdistys julkaisee kuusi kertaa vuodessa ilmestyvää jäsenlehteä Herpetomaniaa, järjestää jäsenkokouksia ja -matkoja. Yhdistyksen kautta saat helposti puhelimitse kiinni asiantuntijat mm. käärmeistä, liskoista, sammakkoeläimistä, kilpikonnista ja lääketieteellisestä puolesta, kun tarvitset neuvoja nopeasti. Soittele tai kirjoittele ja kysy lisää !
Suomen Herpetologinen Yhdistys
PL 1272
00101 Helsinki
jäsenliittymiset: www.herpetomania.fi tai jasensihteeri@herpetomania.fi
Lisälukemista
http://www.artnet.net/~gotcha/brazboa.htm
http://www.newenglandreptile.com/carebrazrainbow.html
http://www.newenglandreptile.com/carecolrainbow.html
http://www.rainbowboas.com/