Marika Rökman:
Julkaistu Herpetomaniassa vol. 9. no. 3/2000 s.5-16
Käytettäessä artikkelia lähteenä pyydetään viittaamaan alkuperäiseen Herpetomanian artikkeliin.
Päivägekot ovat viehättäviä terraarion asukkeja värikkään ulkomuotonsa, vilkkautensa ja päiväaktiivisuutensa ansiosta. Korkeahko päivägekkoterraario sijoitetaan rauhalliseen paikkaan huoneistossa. Pohjamateriaaliksi kelpaa lannoittamaton turve. Sisustukseksi laitetaan runsaasti tukevia kasveja ja sileitä kiipeilypuita, esimerkiksi bambuja. Lämmittelypaikka tehdään mieluiten terraarion ulkopuolelle sijoitetulla lämpölampulla, joka osoittaa korkealle terraarion sivuseinään. Lämmittelypaikalla tulee olla noin 35-42 astetta, viileässä päässä terraariota noin 20-25 astetta. Kunnollinen UV-lamppu on välttämätön. Terraariota sumutetaan päivittäin, jotta ilmankosteus pysyisi riittävän korkeana. Useimmat päivägekot myös juovat ainoastaan pisaroista. Ruoaksi gekoille kelpaavat kaikenlaiset hyönteiset, lisukkeena voi antaa silloin tällöin esim. naudanlihaa, hedelmäsoseita ja hunajaa. Ravintoon lisätään säännöllisesti vitamiineja ja hivenaineita. Suurin osa päivägekkojen sairauksista johtuu vitamiininpuutoksista. Terraarioon sijoitettava yksilömäärä vaihtelee lajeittain; joillakin lajeilla yksilöitä pidetään yksittäin ja sijoitetaan yhteen ainoastaan paritteluaikana, useimmilla voi pitää yhdessä pariskuntaa ja joillakin muutamaa naarasta per yksi koiras. Useampia koiraita ei samaan terraarioon saa laittaa, sillä päivägekot ovat hyvin tarkkoja reviireistään. Monet lajeista ovat suhteellisen helppoja saada lisääntymään terraariossa. Naaras munii 1-2 munaa useamman kerran vuodessa. Irralliset munat otetaan erikseen haudottavaksi. Haudonta-astiaan laitetaan kostutettua vermikuliittia, jonka päälle asetetaan muovinen kansi, jonka päälle vasta gekon munat samoin päin kuin ne olivat munittaessa. Jotkin lajit liimaavat munat kiinni alustaansa, jolloin ne joudutaan toisinaan hautomaan terraariossa. Tällöin munien päälle kiinnitetään pieni muovipurkki, jossa on tuppo kostutettua pumpulia. Tämä pitää yllä tarvittavan ilmankosteuden ja estää poikasten karkaamisen. Poikasten sukupuoli määräytyy haudontalämpötilan ja sen tasaisuuden mukaan. Poikaset kuoriutuvat n. 40-70 vuorokaudessa lajista ja haudontaolosuhteista riippuen. Ne kannattaa kasvattaa erikseen omissa terraarioissaan, jotta voidaan kontrolloida paljonko kukin syö. Hyvässä hoidossa suurimpiin lajeihin kuuluvat päivägekot voivat elää jopa yli 20 vuotta, pienemmät ainakin n. 7-10 vuotta.
Abstract - The Husbandry of the Days Geckos (genus Phelsuma) in Captivity
Day geckos are attractive species to be kept in a terrarium, since they are so colourful, lively and active at daytime. The terrarium should be tall, and situated in a quiet place in the apartment. Unfertilised peat is used as a substrate. There are lots of plants and climbing branches in the terrarium. Day geckos prefer smooth surfaces, so bamboos and branches, from which the bark is peeled off, are the best choice. There should also be few rougher spots in the branches; they will help the lizard moult. The basking spot should best of all be made with a spot lamp situated outside the terrarium, spotting quite high at the side glass of the terrarium. There should be about 35-42 degrees Celsius on the basking spot, and about 20-25 degrees in the cooler end of the terrarium. A proper UV- lighting is necessary. The terrarium is misted once or twice a day to keep the humidity high enough and to give the geckos water to drink. Most day geckos will not drink from a bowl. Day geckos eat all kinds of insects. Also small amounts of beef, fruit and honey can be given occationally. Vitamins and trace elements must be added to the food. Most illnesses of daygeckos are caused by the lack of vitamines (especially D3) and/or calcium. It depends of the species how many animals can be kept in the same terrarium, though always only one male per terrarium is a must. Many of the species can be quite easily bred in terrarium. The female will lay 1-2 eggs many times a year. Some species are glue their eggs to the place where they were laid. If the eggs are glued and cannot be removed from the terrarium, a small plastic cup should be placed on the eggs and taped into its place. Some moisturized cotton should be put in the cup to keep the humidity high enough. The cup will also prevent the hatchlings from escaping. If the eggs can be removed from the terrarium, they are to be incubated on a plastic lid, which is placed on top of a layer of moisturized vermiculite. It is best to put each hatchling in its own plastic terrarium, so one can be sure of how much each one will eat. With good care the bigger species of daygeckos (P. standingi, P. madagascariensis) will reach over 20 years of age, the smaller ones at least 7-10 years.
Terraario ja sen sisustus
Päivägekkoterraario kannattaa sijoittaa huoneistossa mahdollisimman rauhalliseen paikkaan ja mielellään korkealle. Gekot tuntevat olonsa turvalliseksi korkealla eivätkä stressaannu niin herkästi liikkeestä terraarion ulkopuolella. Sopiva paikka on siis esimerkiksi kirjahyllyssä siten, että terraarion pohja on optimaalisimmillaan noin 80-100 cm korkeudella asunnon lattiapinnasta. Matalammallekin terraarion voi toki sijoittaa, mutta etenkin aremmat yksilöt viihtyvät mieluummin korkealla. Kovin paljon korkeammalle sijoitettua terraariota voi olla vaikea puhdistaa.
Useimmat päivägekkolajit viettävät aikansa pääasiassa kiipeilemällä (poikkeuksena Phelsuma barbouri). Näin ollen päivägekolle valitaan ennemmin korkea kuin leveä terraario. Pienemmille lajeille riittää noin 60 x 40 x 60 cm (pituus, leveys, korkeus) terraario, suuremmille (P. madagascariensis, P. standingi ym.) 60 x 40 x 70 cm. Terraario voi toki olla suurempikin, mutta kannattaa muistaa, että hyvin suurissa (esim. 1 x 2 x 2 m) eläimen on voi olla vaikeampi löytää ruokaa ja että eläin on paljon vaikeampi pyydystää suuresta terraariosta. Terraarion olisi hyvä olla kauttaaltaan lasinen, sillä päiväaktiivisina päiväntasaajan seudun lajeina päivägekot tarvitsevat runsaasti valoa. Edes takalasia ei kannata peittää laastikerroksella tms., sillä gekot pitävät erityisesti sileistä pinnoista. Mikäli käytetään styroxista valmistettua takaseinää, se kannattaa maalata ja lakata mahdollisimman sileäksi. Terraariossa olisi hyvä olla etulasissa liukuovet, koska päivägekot ovat erittäin vilkkaita ja pääsevät helposti karkuteille. Tämä on tietysti makuasia, mutta itse pidän parempana sitä, että oven voi liu´uttaa auki muutaman sentin matkalta, heittää ruokaeläimet kuppiin ja sulkea oven heti, kuin että joutuisi avaamaan etulasin koko matkalta kuten ns. luukkuovi-ratkaisussa. Puolet katosta on syytä olla verkkoa tai reikälevyä UV-valaisimen takia. Verkkoa tulee olla myös sivu- tai etuseinän alaosassa riittävän ilmanvaihdon turvaamiseksi.
Pohjamateriaaliksi laitetaan lannoittamatonta turvetta vähintään noin neljän sentin kerros. Sora tai hiekka eivät sovellu pohjamateriaaliksi, sillä gekot voivat herkästi saada suolistotukoksen syötyään niitä vahingossa. Turve on hyvin edullista käyttää, sillä sitä myydään puutarhaliikkeissä suurina säkkeinä (esim. ns. Perusturve) parinkympin kappalehintaan. Turve pidetään kosteahkona, mutta sen ei anneta homehtua. Itse kastelen pohjan märäksi silloin tällöin, ja annan sen hitaasti kuivua aivan kuivaksi homehtumisen estämiseksi. Mahdolliset homehtuneet kohdat tulee poistaa välittömästi.
Päivägekon terraariossa on oltava runsaasti kiipeilypuita. Puiden olisi hyvä olla pinnaltaan mahdollisimman sileitä, mielellään kuorittuja. Muutamaan oksaan on kuitenkin hyvä jättää karkeampikin kohta, esimerkiksi oksanhankaan. Tämä auttaa liskoa nahanvaihdossa. Bambut soveltuvat erinomaisesti Phelsuma-terraarioon. Liskon koko määrittelee kiipeilypuun paksuuden. Gekko tuntee olonsa turvalliseksi sellaisessa puussa, jonka taakse se pääsee vaaran tullen kiepsahtamaan kokonaan pois näkyviltä. Kovin kapeasta puusta gekon näyttäisi myös olevan rasittavaa pitää otetta kovin pitkään. Puun olisi siis hyvä olla hieman suurempi halkaisijaltaan kuin mitä gekko on leveimmillään. Suuremmille lajeille sopivat viisi senttiä paksut tai sitä paksummat kiipeilypuut, pienille lajeille 2,5-3 -senttisetkin riittävät. Itse olen omissa terraarioissani käyttänyt mm. kuorittua, vanhaa männyn juurakkoa, kuorittua ja kuorimatonta omenapuuta ja koivua sekä bambua. Mikäli havupuiden oksia käytetään, tulee niiden olla jo niin kuivia, etteivät ne eritä pihkaa tai tuoksu pihkalle. Pienemmille lajeille sopivia bambuja saa parhaiten puutarhamyymälöistä, mutta paksumpia bambuja on toisinaan vaikeampi saada. Niitä voi tiedustella vaikkapa eläinkaupoista tai sisustusliikkeistä. Kiipeilypuita on hyvä olla terraariossa useamman paksuisia ja eri kaltevuuksiin asetettuja (esim. vaakaan, aivan pystyyn ja eri tavoin vinoon).
Puut kiinnitetään tukevasti; ne eivät saa kaatua, vaikka lisko hyppäisi puun päälle toiselta puolelta terraariota. Pienempien päivägekkolajien terraarioihin olen poikakaverini avustuksella tehnyt muutaman bambun "metsikön" siten, että olemme poranneet paksuun lautaan reikiä, joiden läpimitta on sama kuin bambuilla. Bambun pätkät silikoonattiin kunnolla akvaariosilikonilla, ja tungettiin reikiin. Mikäli lauta on tarpeeksi pitkä, sen voi ankkuroida päistään terraarion pohjaan suurien kivien avulla. Terraarion yläosaan, katon verkon alle noin viiden sentin etäisyydelle katosta, suosittelen kiinnittämään vaakasuoraan tai miltei vaakasuoraan yhden bambun. Bambu sahataan täsmälleen terraarion sisäleveyden mittaiseksi, ja sitä sovitetaan terraarioon ennen kiinnittämistä. Bambu voidaan kiinnittää paikalleen akvaariosilikonilla. Tällainen bamburatkaisu on osoittautunut omien päivägekkojeni suosikkipaikaksi. Siinä ne pääsevät lähelle UV-valoa ja ovat tarpeeksi korkealla tunteakseen olonsa turvalliseksi. Bambuja ei kannata kuitenkaan kiinnittää kiinteästi kovin useita (ainakaan lähekkäin), sillä muuten eläinten pyydystäminen terraariosta vaikeutuu huomattavasti.
Terraarioon sijoitetaan runsaasti kasveja, jotka osaltaan pitävät ilmankosteuden korkealla. Kasvien on syytä olla niin tukevia, että liskot pystyvät kiipeilemään niitä pitkin. Suurimmille päivägekoille (P. standingi, P. madagascariensis) soveltuvat esimerkiksi suuret fiikukset (Ficus), jukkapalmut (Yucca), anopinkielet (Sansevieria) ja ananaskasvit (Neoregalia, Nidularium...). Pienemmille ja kevyemmille lajeille sopivat lisäksi mm. limoviikuna ja traakkipuut (Draeceana). Ananaksen sukuisia kasveja näkee joskus suositeltavan päivägekkoterraarioihin; gekot voisivat kuulemma käydä juomassa lehtiruusukkeen vesilammikosta. Näissä kasveissa on kuitenkin usein vikana se, että lehtien reunat ovat hyvin teräviä tai niissä voi jopa olla pieniä piikkejä, josta syystä gekot harvemmin kiipeilevät niillä, joten terraariossa ne ovat usein lähinnä koristeina. Terraarion pohjalle voidaan sijoittaa ns. maanpäällyskasveja; vaikkapa kultaköynnöstä, piileaa tai kodinonnea. Vaikka päivägekot eivät syökään kasveja, olisi silti hyvä valita myrkyttömiä kasveja terraarioon, sillä gekot nuolevat kasvien päälle suihkutettua vettä ja joistain myrkkykasveista saattaa liueta myrkkyä veteen. Pese kasvit huolella suojeluaineista ym. myrkyistä ennen terraarioon laittoa ja tarkkaile liskosi käyttäytymistä. Jos eläin vaihtaa värinsä aivan tummaksi heti uuden kasvin lisäyksen jälkeen, poista kasvi heti. Älä lannoita kasveja niin, että liskot voivat päästä käsiksi lannoitteeseen. Kasvit kannattaa laittaa terraarioon muoviruukkuineen; tällöin ne on helpompi poistaa terraarion siivouksen yhteydessä.
Terraarion pohjalle kannattaa laittaa vesikuppi, vaikka suurin osa päivägekoista ei koskaan juokaan kupista. Uskoakseni vesikupin laitto ehkäisee kuitenkin mahdollista nestehukkaa; jos eläimellä on todella jano, se voisi kenties ymmärtää, että kupistakin voisi juoda... Vesiastia auttaa osaltaan myös ylläpitämään tarpeellista ilmankosteutta. Terraario tulee sumuttaa vedellä kerran pari päivässä, jotta gekot saavat juodakseen pisaroista ja jotta ilmankosteus pysyisi korkeahkona. Vettä ei saa kuitenkaan tiivistyä laseihin siten, että ne ovat kauttaaltaan höyryssä tai että vesi alkaa valua pitkin lasia. Sumutuksenkaan yhteydessä seiniä ei saa kastella läpimäriksi, sillä aivan märässä seinässä gekot eivät enää pysy tarttumakänsillään.
Ruokakupin paikka kannattaa miettiä tarkoin; sen tulee olla siten, että gekot pääsevät käsiksi ruokaeläimiin laskeutumatta lainkaan turpeeseen. Kuppi sijoitetaan siis joko kiipeilypuun tyveen tai vaikkapa kiinni terraarion seinään. Etenkin ruoka- ja vesikupin läheisyyteen voidaan laittaa myös kiviä tai juurakoita, jotka helpottavat liskon liikkumista; päivägekko ei mielellään kulje pohjamateriaalia pitkin. Ruokakuppi olisi hyvä olla siten, että lisko näkee lämmittelypaikaltaan, onko kupissa ruokaa.
Terraarioon laitetaan vielä kolmaskin kuppi, joka täytetään kalkilla. Esimerkiksi liitujauho (apteekista) tai hienonnetut kananmunan kuoret ovat sopivia. Nirsoimmat yksilöt eivät välttämättä syö lainkaan liitujauhetta, kenties se on liian pölyävää. Näille kannattaa koittaa tarjota munankuorirouhetta. Olen pessyt kananmunankuoret lämpimällä vedellä, antanut kuivua ja murskannut ne sitten lusikan avulla hienoksi. Halkaisijaltaan parin kolmen millin palaset ovat aivan riittäviä. Mikäli gekkonsa on saanut lisääntymään, poikasten munien kuoretkin voi laittaa "kierrätykseen" poikasten kuoriuduttua. Nämä liskojen omien munien kuoret kelpaavat gekoille usein kananmunankuoria paremmin. Eräs naaraani jopa valikoi hyvin sekoittamastani kananmuna-liskonmunarouheesta tarkkaan ensin kaikki liskonmunankuoret! Etenkin kasvavien yksilöiden ja munivien naaraiden on tärkeää saada tarpeeksi kalkkia; sen sijaan kaikki aikuiset koiraat eivät välttämättä käy koskaan syömässä lisäkalkkia.
Valaistus- ja lämmityslaitteet
Päivägekot viihtyvät kirkkaassa valossa. Terraariohuoneeseen olisi hyvä tulla myös päivänvaloa, joskaan aurinko ei saa päästä paistamaan suoraan terraarioon, sillä tällöin on vaarana, että terraarion lämpötilat nousevat liian korkeiksi. Terraarion päälle sijoitetaan loisteputkivalaisin, jossa on mielellään ainakin kaksi loisteputkea, joista ainakin toinen on UV-valoa säteilevä, toinen voi olla tavallinen päivänvaloputkikin. Sopiva päivänpituus on päivägekoille 12 tuntia kesällä, talvella voi halutessaan lyhentää päivää tunnilla tai parilla; vaikkakin huoneiston normaali valon määrän väheneminenkin vaikuttaa jo liskoihin sen verran, ettei päivän lyhentäminen ole tarpeellista.
Päivägekot tarvitsevat terraarioonsa lämmittelypaikan, jossa on noin 35-42 astetta . Tämä kannattaa tehdä lämpölampulla, joka sijoitetaan terraarion ulkopuolelle palovammavaaran takia. Itse käytän "nipsulla" kirjahyllyyn kiinnitettäviä valaisimia, joiden lamput ovat teholtaan 40-60 W ja sijaitsevat noin 5-15 cm päässä terraarion lasista. Käytän aivan tavallisia E27-kantaisia hehkulamppuja tai spottilamppuja ja joissakin terraarioissa E14-kantaisia spottilamppuja (Philips spotone). Sopiva etäisyys löytyy lämpömittarin kanssa kokeilemalla. Terraarioon ei yleensä tarvita lämpömattoja, mutta jos huoneisto on muuten hyvin viileä ja mattoa on sen vuoksi pakko käyttää, sijoitetaan lämpömatto ehdottomasti terraarion seinään eikä lattiaan. Lämmittelypaikan on syytä olla suhteellisen korkealla terraariossa. Lamppu kannattaa suunnata kohti jotakin kiipeilypuuta, mutta kyllä liskot lämmittelevät useimmiten suoraan sivulasissakin. Mikäli lämmittelypaikka on terraarion pohjalla, eläin tuntee olonsa turvattomaksi ollessaan lämmittelemässä ja voi jopa alkaa kartella lämmittelypaikkaa. Terve päivägekko ei koskaan oleskele terraarion pohjalla. Tämänkään takia sinne ei saa laittaa lämmittelypaikkaa: mahdollinen sairaus on vaikeampi tunnistaa, jos gekko on oppinut olemaan pohjalla ihan vain lämmittelemässä. Jos terraario on hyvin suuri ja eläimiä on useampia, voidaan käyttää kahta tai kolmea lämmittelypaikkaa. Kuten kaikilla matelijoilla, myös päivägekoilla terraarion lämpötilaerot ovat tärkeitä. Viileässä päässä tulee olla n. 20-25 astetta .
Montako liskoa terraarioon?
Päivägekkoja pidetään terraariossa usein yksin tai pariskunnittain. Joillakin lajeilla terraarioon tulee laittaa kaksi naarasta per yksi koiras, sillä muuten koiras stressaa ainokaisen naaraan henkihieveriin yrittäessään jatkuvasti paritella sen kanssa. Kahta koirasta ei koskaan saa laittaa samaan terraarioon, ei myöskään kahta naarasta niistä lajeista, joilla suositellaan ainoastaan pariskuntaa. Samaan terraarioon laitettavan pariskunnan olisi syytä olla aikuisia ts. ainakin noin vuoden ikäisiä, sillä mikäli vasta kasvavat yksilöt yrittävät paritella ja munia, siitä voi seurata naaraalle mm. kalkkiaineenvaihdunnallisia ongelmia. Käytännössä kannattaa odottaa pariskunnan yhteenlaittamista siihen asti, kunnes naaras on muninut ensimmäisen kerran, jotta voi olla aivan varma siitä, että se on sukukypsä.
Sukupuolet tunnistaa useimmilla lajeilla reisien alapinnan rauhasriveistä (femoraalirauhaset), jotka ovat koirailla kehittyneemmät kuin naarailla. Joillakin lajeilla sukupuolten tunnistus on kuitenkin vaikeampaa. Esimerkiksi Phelsuma sundbergi -naarailla femoraalirauhaset ovat suurentuneet ja muistuttavat koiraiden rauhasrivejä. Paritteluaikana P. sundbergi -koiraiden rauhasrivien alue muuttuu kuitenkin punertavanruskeaksi, mikä helpottaa sukupuolten tunnistamista (McKeown 1993).
Suositeltava eläinmäärä terraariossa lajeittain (koiraat / naaraat):
| Phelsuma abbotti | 1/1 (McKeown s.51, 85; Heselhaus s.47) |
| Phelsuma andamanensis | 1/1 (McKeown s.53, 55, Heselhaus s.49) |
| Phelsuma astriata | 1/1 (McKeown s.55) |
| Phelsuma barbouri | 1/1 (McKeown s.59) |
| Phelsuma bimaculata | 1/2-3 (McKeown s.60) |
| Phelsuma cepediana | 1/1 (Rundqvist s.48) |
| Phelsuma dubia | 1/1 (Rundqvist s.49) |
| Phelsuma flavigularis | 1/1 tai 0/1, 1/0 (McKeown s.71) |
| Phelsuma guentheri | 1/1 (Rundqvist s.50) |
| Phelsuma guimbeaui | 1/2-3 (Rundqvist s.51, McKeown s.77) |
| Phelsuma guttata | 1/1 (McKeown s.81, 55) |
| Phelsuma laticauda | 1/1 (McKeown s.85; Rundqvist s.52) |
| Phelsuma lineata | 1/1-3 (Rundqvist s.54; omat kokemukset) |
| Phelsuma madagascariensis | 1/1 (Rundqvist s.54) |
| Phelsuma mutabilis | 1/1-3 (McKeown s.102) |
| Phelsuma ornata | 1/1-3 (McKeown s.105-107) |
| Phelsuma pusilla | 1/0, 0/1 (McKeown s.109) |
| Phelsuma quadriocellata | 1/1-3 (Rundqvist s.55, McKeown s.111-112) |
| Phelsuma seippi | 1/2 (Rundqvist s.56) |
| Phelsuma serraticauda | 1/1 (Rundqvist s.58) |
| Phelsuma standingi | 1/1 (Rundqvist s.58) |
| Phelsuma sundbergi | 1/1 (Rundqvist s.60) |
| Phelsuma v-nigra | 1/0, 0/1-3 (McKeown s.128; jotkin alalajit myös pareittain kts. McKeown s.128-131) |
Toisinaan eläinkaupoissa ja tukuissa joudutaan säilyttämään tilan puutteen takia väliaikaisesti jopa useampia koiraita samassa terraariossa, eikä ongelmia tällöin välttämättä synny, mutta tämä johtuu usein siitä, että säilytys kestää niin lyhyen aikaa. Gekot eivät vielä ehdi muodostaa omia reviireitään ja voivat muutenkin olla niin hämmennyksissä muutosta uuteen ympäristöön, että niillä voi mennä muutama päivä tai jopa viikko, ennen kuin tappelut alkavat. Mikäli yksilöitä ei tällöin välittömästi eroteta, ne tappavat toisensa ajan mittaan. Terraarion pitäminen tyhjänä sisustuksista estää koiraita muodostamasta niin helposti reviirejä; niillä ei ole kunnon kiinnekohtia reviiriensä rajoille.
En suosittele laittamaan päivägekon kanssa samaan terraarioon mitään muita terraarioeläimiä. Laitettaessa muita lajeja samaan terraarioon, tautien tartuntariski kasvaa. Jotkin päivägekot ovat lisäksi niin aggressiivisia, että voivat käydä muun lajisenkin liskon kimppuun reviiriä puolustaessaan. Pienemmät liskot tulevat auttamatta syödyiksi.
Ravinto
Päivägekkojen ruokavalion pääosan muodostavat erilaiset ötökät: hyönteiset, hämähäkit, madot, etanat, kovakuoriaiset ym. On tärkeää antaa erilaisia ruokaeläimiä mahdollisimman monipuolisesti ja valita oikean kokoisia hyönteisiä. Gekko voi tukehtua yrittäessään syödä liian suurta hyönteistä. Ruoaksi ei saa antaa hyvin kovakuorisia ja suuria kovakuoriaisia, luteita tai muurahaisia. Esimerkiksi jauhokuoriaiset kuitenkin sopivat silloin tällöin annettuna ja kelpaavat useimmille aikuisille, suurimpien päivägekkolajien yksilöille.
Lisukkeena voi silloin tällöin tarjota rasvatonta paistijauhelihaa, sisäelinten paloja, naudanlihasuikaleita, keitettyä kananmunaa, kalaa, hedelmäsoseita, nektareja ja hunajaa. Lihan on oltava tuoretta, raakaa ja mahdollisimman vähärasvaista; hedelmien pestyjä ja joko pieneksi pilkottuja tai soseutettuja (esimerkiksi vauvojen purkkiruoat ovat hyviä: persikka, mango, sekahedelmä...). Älä tarjoa säilykkeitä. Muista, että erilaiset hyönteiset muodostavat pääosan päivägekkojen ravinnosta.
Kesäisin kannattaa pyydystää ulkoa sapuskaa. Huitomalla summamutikassa tiheällä haavilla niityllä saa saaliiksi enemmän eri lajeja kuin pyydystelemällä suurempia perhosia tai heinäsirkkoja. Talvisin Suomen oloissa ei ole pahemmin vaihtoehtoja; ruokaeläimet pitää joko kasvattaa itse tai ostaa eläinkaupasta. Kasvatettavia hyönteislajeja ovat esimerkiksi vahakoisa-perhonen (Galleria mellonella), jauhomadot (Tenebrio molitor, Zoonophia sp.), erilaiset sirkat (kotisirkka, Acheta domestica ja ruskea sirkka, Gryllus bimaculatus jne.), torakat, kastemadot, ruusukuoriaiset ja kärpäset (banaani- ja huonekärpäset). Suosittelen ainakin muutaman hyönteislajin kasvattamista itse, tällöin varmistetaan se, että etenkin pienimmille eläimille on aina tarpeeksi ruokaa. Aikuiset liskot ruokitaan noin 2-4 päivän välein, poikaset noin 1-2 päivän välein.
Poikasille ja pienimmille lajeille ei kannata antaa runsaasti jauhomatoja, sillä ne voivat saada niiden kitiinikuorista suolistotukoksen. Jauhomadot kannattaa antaa ruoaksi silloin, kun ne ovat vielä valkoisia ja pehmeitä nahanluontinsa jäljiltä. Myös vahakoisien toukat voivat olla suuressa määrin annettuina huonosti sulavia suuren rasvapitoisuutensa takia.
Ravintoon on erittäin tärkeää lisätä vitamiineja. Hyönteiset voi pyöritellä vitamiinijauheessa tai vitamiinin voi sekoittaa hunajaan, jos pitää huolen siitä, että se tulee syötyä saman tien, sillä valo ja korkeat lämpötilat hajottavat elintärkeät vitamiinit. Erittäin käyttökelpoinen tapa on sekoittaa vitamiinia tippaan hunajaa ja pyyhkäistä liskon suupieleen, josta se nuolee sen pois. Toiset päivägekot tosin oppivat pyyhkimään kuononsa puhtaaksi suurimmasta osasta vitamiiniannoksesta puunrunkoon tms. pintaan. Ruokahyönteiset jauhottaa helpoiten vitamiinijauheessa kostuttamalla ne ensin ja pudottamalla sitten purkkiin, jossa on pohjalla hyppysellinen vitamiinijauhetta. Sitten vaan käsi purkin kanneksi ja ravistetaan - voilá, vitaminoituja hyönteisiä!
Päivägekoilla tulee olla ravinnossaan 1:2 fosforia ja kalsiumia. Koska oikeastaan kaikki ruokahyönteiset sisältävät enemmän fosforia kuin kalkkia, on ravintoon lisättävä kalkkia. Kuten aikaisemmin jo mainittiin, on terraariossa oltava lisäksi vielä tarjolla pieni purkillinen kalkkia. Tarkista kuitenkin, että käyttämäsi vitamiinivalmiste ei sisällä lainkaan fosforia, sillä muuten lisko sairastuu herkästi kalkinpuutteeseen. Päivägekkonaarailla on niskan molemmilla puolin kalkkipussit, joihin se pystyy keräämään kalkkia varastoon munintaa varten. Kalkkipussien on syytä olla pulleahkot, vaikka sekään ei välttämättä todista että kalkkiaineenvaihdunta on kokonaisuudessaan kunnossa, eikä estä siten MBD:tä. Kalkkipussien koko tuntuu olevan myös yksilökohtainen.
Päivägekko tarvitsee noin 10 i.u. (kansainvälistä yksikköä) D-vitamiinia / kg / pv. Aikuinen päivägekko painaa noin 30 g, tarvitsee siis päivittäin 0.3 i.u. D-vitamiinia. Vitamiinia ei kuitenkaan tarvitse antaa päivittäin; joko suurempi kerta-annos viikon parin välein tai kaikkien hyönteisten pölytys vitamiinijauheessa riittää. Munivat naaraat ja kasvavat poikaset tarvitsevat D-vitamiinia ja kalkkia hitusen enemmän. Tarvittavan D3-vitamiinin määrä riippuu saadusta UV-säteilyn määrästä. Kesäisin, pidettäessä päivägekkoja pitkiä aikoja ulkosalla, ei D3-vitamiinia kannata antaa lainkaan tai ainakin hyvin varovaisesti, ettei seurauksena ole yliannostusta.
Tärkeä seikka valittaessa vitamiinivalmistetta päivägekolle on myös sen A-vitamiinimäärä. Mikäli A-vitamiinia on liikaa suhteessa D-vitamiiniin, voi tämäkin aiheuttaa MBD:n. Päivägekoilla tulisi käyttää sellaista vitamiinivalmistetta, jossa on yhtä paljon A-vitamiinia kuin D3-vitamiinia (McKeown 1993); sellaista en kuitenkaan ole ainakaan vielä nähnyt markkinoilla. Tämän vuoksi suosittelisin käyttämään jotain yleisvitamiiniseosta (joissa on yleensä paljon A-vitamiinia ja vähän D3:a) sekoitettuna kalkki-D3-vitamiiniseokseen (esim. RepCal, Nekton MSA). Hyviä jauhemaisia monivitamiinivalmisteita ovat esim. Nekton Rep (tämä liukenee myös täysin veteen), Arkvits ja Nutrobal. Säilytä kaikki vitamiinit jääkaapissa, sillä ne eivät säily huoneenlämmössä pitkään.
Käytännössä tarkkaa vitamiinien määrää on vaikea laskea, sillä ei voi koskaan olla varma, kuinka paljon vitamiinijauhetta lisko todellisuudessa saa. Vitamiinien (etenkin D-vitamiinin) tarve tuntuu olevan hieman myös yksilökohtaista; lisäksi annostukseen vaikuttaa liskon saama UV-säteilyn määrä. Oikean annostuksen oppii kokemuksen kautta. Helpointa lienee etenkin poikasvaiheessa pölyttää kaikki annettavat hyönteiset vitamiinijauheessa. Pidän aikuisten liskojen ruokakupeissa lisäksi pohjalla ohutta kerrosta vitamiinijauhetta, jota liskot tulevat väkisinkin ruokailun yhteydessä vahingossa syöneeksi. Lisäksi annan liskoilleni silloin tällöin vitamiinia hunajaan tai hedelmäsoseeseen sekoitettuna; poikasille noin viikon-puolentoista välein, ja aikuisille yksilöille noin parin kolmen viikon välein. Tällöin sekoitan pilttipurkilliseen hedelmäsosetta vajaan ruokalusikallisen vitamiinijauhetta; vähemmällä eläinmäärällä kannattaa sekoitusta valmistaa paljon pienempi määrä, sillä hedelmäsose pilaantuu parissa päivässä jääkaapissakin. Poikasille pyyhkäisen pienen nokareen sekoitusta kuononkärkeen ja jätän liskon koosta riippuen neljänneksestä puolikkaaseen teelusikallista myös myöhemmin syötäväksi; aikuisille jätän sitä terraarion pohjalle erilliseen kuppiin pari teelusikallista. Kannattaa tarkkailla eläinten olemusta; jos liskon varpaat alkavat täristä tai se liukuu lasissa alaspäin, lisää vitamiinien annostusta (katso kuitenkin tarkemmin MBD:n oireista kappaleesta Sairaudet).
Lisääntyminen
Niillä lajeilla, joista pariskuntaa pidetään jatkuvasti samassa terraariossa, lisääntymiskausi voi kestää koko vuoden. Yleensä talvella on kuitenkin kuukauden parin mittainen lepojakso. Sellaisilla lajeilla, joita pidetään terraarioissa yksitellen (mm. P. v-nigra, P. pusilla), laitetaan koiraat kerran kuussa pariksi kolmeksi päiväksi naaraan terraarioon (McKeown 1993). Pareittainkin normaalisti pidettävistä lajeista voi löytyä niin aggressiivisia koiraita, että joudutaan turvautumaan samaan menetelmään.
Parittelutilanteessa koiras lähestyy naarasta nyökytellen päätään nopein liikkein sivusuunnassa. Se tarttuu naarasta niskasta kiinni, ja yrittää paritella. Paritteluyrityksen voikin havaita jälkikäteen naaraan niskaan ilmestyneistä puremajäljistä. Toisinaan koiras on liiankin aggressiivinen; mikäli naaraalta alkaa irrota nahkaa muualtakin kuin niskan alueelta - esimerkiksi kyljistä tai eturaajoista tai sitä on irronnut niskastakin suuri pala - yksilöt kannattaa erottaa eri terraarioihin, kunnes naaraan nahka on taas hieman parantunut. Parittelu voi tapahtua terraario-oloissa mihin vuodenaikaan hyvänsä. Naaras munii noin kuukauden kuluttua parittelusta ensimmäisen kerran. Se pystyy säilömään siittiöitä, joten parittelua ei välttämättä tapahdu ennen jokaista munintaa. Päivägekkonaaraat munivat 1-2 kovakuorista munaa kerrallaan. Ne munivat yleensä useamman kerran vuodessa. Monet päivägekkolajit suosivat luonnossa paikkoja, joille muutkin naaraat ovat munineet, ks. lajikohtaiset tiedot aiemmasta artikkelista (Rökman 2000). Olen saanut P. madagascariensis grandis -naaraani munimaan haluttuun (=helposti tarkistettavissa olevaan) paikkaan laittamalla sinne murskattuja ja kokonaisia gekonmunan kuoria poikasten jo kuoriuduttua niistä.
Osa päivägekkolajeista liimaa munat kiinni muninta-alustaan, ks. lajikohtaiset tiedot aiemmasta artikkelista (Rökman 2000). Jollei koko alustaa voida siirtää pois terraariosta haudontaa varten, munien päälle teipataan pieni läpinäkyvä muovipurkki, jonka sisälle voidaan laittaa kostutettu pumpulituppo pitämään yllä riittävää ilmankosteutta. Näin kuoriutuneet poikaset jäävät purkkiin, josta ne on suhteellisen helppo siirtää omiin kasvatusterraarioihinsa. Suuri osa lajeista syö omat poikasensa heti niiden kuoriuduttua, joten sinänsäkin munien suojaaminen muovipurkilla on suositeltavaa. Muovipurkkia raotellaan silloin tällöin, jotta sieltä vaihtuisi ilma riittävästi. Pienet ilmareiät kannattaa myös tehdä.
Loput päivägekkolajeista munivat irralleen jääviä munia. Jos naaras on muninut kaksi munaa, ne ovat useimmiten - mutta eivät aina - kiinni toisissaan, eikä niitä tule yrittää irrottaa. Munat nostetaan varovasti pois terraariosta. Munia ei saa nostovaiheessa käännellä, sillä muuten poikanen voi kuolla. Alkio on kiinnittynyt munanseinämään, ja voi hukkua, jos muna kääntyy. Kiinnittyminen tapahtuu vasta jonkin aikaa muninnan jälkeen, joten aivan alkuvaiheessa pyörähtämisestä ei välttämättä ole vaaraa. Munan päälle kannattaa piirtää heti terraariosta poiston yhteydessä pehmeällä lyijykynällä rasti, jotta myöhemminkin voidaan varmistaa, ettei muna ole päässyt pyörähtämään ympäri haudontapurkin huollon yhteydessä. Haudontapurkin (esimerkiksi pakasterasian) pohjalle laitetaan noin 3-6 sentin kerros kostutettua vermikuliittia eli paisutettua kiillettä, jota saa hyvin varustetuista eläinkaupoista tai suuremmissa määrin ostettuna rautakaupoista, joissa sitä myydään eristeeksi. Haudontapurkkiin on syytä jäädä tyhjää tilaa korkeussuunnassa vielä n. 5-10 senttiä. Kostutussuhde riippuu vermikuliitin rakeisuudesta. Toimivaksi keinoksi on osoittautunut vermikuliitin kostuttaminen vedellä ja puristaminen nyrkissä niin kuivaksi kuin mahdollista. Vermikuliitin pinnalle sijoitetaan pieni muovipurkin (vaikkapa filmi- tai kärpäsentoukkapurkin) kansi, jonka päälle munat nostetaan. Jos munat laitetaan suoraan vermikuliittiin, ne homehtuvat herkästi. Haudontapurkki suljetaan kannella, jossa on pieniä reikiä. Kantta availlaan noin 1-7 päivän välein haudonnan edetessä, jotta ilma vaihtuisi kunnolla. Purkkiin lisätään silloin tällöin vettä, jos vermikuliitti näyttää kuivuneen liikaa. Sopivan ilmankosteuden erottaa siitä, että rasian jollain reunalla on vesihöyryä. Vettä ei saa tiivistyä reunoille niin paljoa, että se alkaa valua. Useimmille lajeille sopii haudontalämpötilaksi 28-29 °C . Yöksi lämpötila saa laskea haudontapurkissakin huoneenlämpöön.
Haudontalämpötilat ja -ajat (McKeown 1993 mukaan):
| Phelsuma astriata | 28 °C | 61-68 vrk |
| Phelsuma klemmeri | 27 °C | 39-52 vrk |
| Phelsuma laticauda | 28 °C | 40-45 vrk |
| Phelsuma madagascariensis | 28 °C | 47-65 vrk |
| Phelsuma mutabilis | 28 °C | 65-67 vrk |
| Phelsuma ornata | 28 °C | 50-52 vrk |
| Phelsuma quadriocellata | 28 °C | 40-45 vrk |
| Phelsuma robertmertensi | 28 °C | 49-52 vrk |
| Phelsuma seippi | 28 °C | 48-50 vrk |
| Phelsuma serraticauda | 28 °C | 53-58 vrk |
| Phelsuma standingi | 28-29 °C | n. 70 vrk |
| Phelsuma sundbergi | 28-29 °C | 56-71 vrk |
| Phelsuma v-nigra | 28 °C | 58-60 vrk |
Gekkojen sukupuolen määräytyminen haudontalämpötilan mukaan (Bartlett & Bartlett 1995 mukaan):
| <25 °C | Korkea kuolleisuus. Naaraita. |
| 25,5-26 °C | Naaraita. |
| 27-28 °C | Enimmäkseen naaraita. |
| 29-30 °C | Molempia sukupuolia. |
| 30-32 °C | Enimmäkseen koiraita |
| 32-33 °C | Koiraita. |
| >33 °C | Korkea kuolleisuus. Koiraita. |
Poikasten sukupuoli määräytyy haudontalämpötilan mukaan. Korkeammissa lämpötiloissa tulee enemmän koiraita ja matalammissa naaraita. Kuitenkin haudottaessa jatkuvasti tasaisessa lämpötilassa kuoriutuu munista lämpötilan korkeudesta huolimatta enemmän naaraita kuin koiraita. Oheinen Bartlett & Bartlettin (1995) taulukko koskee kaikkia gekkoja, ei ainoastaan päivägekkoja. Taulukon lämpötilat on pyöristetty Fahrenheit-lukemista.
Poikaset luovat nahkansa heti kuoriuduttuaan. Ne kannattaa siirtää pois haudontalaatikosta vasta nahanluonnin jälkeen, sillä muuten nahanluonti voi lykkääntyä siirron takia siten, että osa nahasta ehtii kuivettua eikä poikanen saa enää koko nahkaa vaihdettua kunnolla. Vastakuoriutuneiden nahanvaihtoa (etenkin varpaiden osalta) on miltei mahdotonta auttaa vahingoittamatta poikasen herkkää ihoa. Mikäli munia oli kaksi, jotka olivat liimaantuneet kiinni toisiinsa, poikaset kuoriutuvat kokemukseni mukaan 1-2 vuorokauden sisällä toisistaan. Ensin kuoriutunut poikanen kannattaa - mikäli suinkin mahdollista - siirtää omaan terraarioonsa ennen sisaruksensa kuoriutumista, muuten se voi liikuskellessaan kääntää vahingossa kaverinsa munan ympäri - ellei ole jo kuoriutumisen yhteydessä sitä tehnyt. Liskot on tässä vaiheessa myös paljon helpompi erottaa omiin terraarioihinsa; jos niitä on kaksi yhdessä pakastepurkissa, erottaminen vaikeutuu huomattavasti. Suosittelen kasvattamaan kaikki poikaset jo alusta alkaen omissa terraarioissaan; tällöin pystyy paremmin seuraamaan, että kaikki varmasti saavat syödäkseen ja tarpeeksi vitamiineja. Useimmat poikaset eivät osoita aggressiivisuuttaan toisiaan kohtaan, ennen kuin ovat miltei sukukypsiä.
Pienet ja keskikokoiset muoviterraariot (faunaboksit) ovat hyviä kasvatusterraarioita. Haudontarasia kannattaa nostaa ensin kokonaan muoviterraarioon, sulkea terraarion kansi, avata kannessa oleva pieni luukku ja avata sitä kautta haudontapurkin kansi. Terveet vastakuoriutuneet poikaset ovat erittäin vikkeliä. Useimmiten poikanen hyppää heti ulos purkista, mutta jos näin ei tapahdu, sitä voi tönäistä hyvin varovasti sormella tai odotella jonkin aikaa. Kun poikanen on poistunut haudontapurkista, tarkistetaan, ettei se ole kovin lähellä muoviterraarion kantta, avataan kansi ja nostetaan nopeasti haudontapurkki pois terraariosta.
Kasvatusterraarioon voidaan laittaa pieni pahvirasia piilopaikaksi. Pieni huonekasvi on myös suositeltava, mutta ei välttämätön. Terraarioon kannattaa laittaa myös jokunen oksa kiipeilypuuksi. Karkeammat oksat auttavat poikasiakin nahanluonnissa. Poikaset ruokitaan ensimmäisen kerran 1-2 päivän kuluttua kuoriutumisesta. Ne syövät pieniä hyönteisiä kuten banaanikärpäsiä ja sirkkoja. Poikaset ruokitaan päivittäin ja kaikki niille annettava ruoka kannattaa pölyttää vitamiinijauheessa. On hyvä tarkkailla, tuleeko ruoka syödyksi nopeasti, sillä muuten siitä voi pölistä vitamiinijauhe pois. Tarvittaessa voidaan pidentää ruokintaväliä päivästä pariin kolmeen päivään, jotta eläin söisi annetun ruoan heti hyvällä ruokahalulla.
Poikaset syövät yleensä hyvällä ruokahalulla alusta lähtien, etenkin jos tarjolla on lentäviä ötököitä. Ne saavuttavat sukukypsyyden normaalisti noin vuoden iässä hieman lajista riippuen. Suuret päivägekkolajit voivat elää hyvässä hoidossa yli 20 vuotta (Hallmann 1995); pienemmät n. 7-10 vuotta.
Käsittely
Paras ja lyhyin ohje, mikä on päivägekkojen käsittelystä annettu, löytyy Bartlett & Bartlettin (1995) kirjasta sivulta 98: "Don´t!" (=Älä!)
Päivägekkoja käsitellään siis niin vähän kuin suinkin on mahdollista! Ne stressaantuvat hyvin herkästi, ja voivat jopa kuolla pelkkään käsittelyyn. Lisäksi niillä on hyvin ohut nahka, joka repeää helposti irti. Terveitä eläimiä ei käytännössä tarvitse käsitellä koskaan! Tämä on syytä muistaa luettaessa seuraavat ohjeet päivägekkojen käsittelyyn sopivista otteista. Halusin kuitenkin kirjata ylös kokemukseni pohjalta muutamia ohjeita ja vinkkejä, sillä päivägekkojen asianmukainen käsittely niissä harvoissa tilanteissa, joissa se on tarpeen, on tuottanut sekä eläinkauppojen henkilökunnille että yksityisille harrastajille allekirjoittanut mukaan luettuna päänvaivaa. Lisäksi tuskin voi korostaa liikaa, että käsiteltäessä on noudatettava erityistä varovaisuutta ja hellävaraisuutta.
Terraarion siivouksen yhteydessä gekot on turvallisinta pyydystää siten, että kun ne roikkuvat terraarion lasipinnassa, niiden päälle laitetaan läpinäkyvä (useimmat päivägekot eivät pidä pimeistä paikoista) muoviterraario tai irtokarkkirasia. Tämän jälkeen ujutetaan ohut mutta tukeva pahvi muoviterraarion ja terraarion lasipinnan väliin. Tämä vaihe tulee suorittaa erityisen varovasti, jotteivät gekon varpaat jää puristuksiin pahvin väliin. Sitten kallistetaan varovasti muoviterraariota ja painetaan toisella kädellä pahvia siten, että se muodostaa tiiviin kannen terraariolle. Lisko saa toisinaan nyt sätkyn ja poukkoilee ympäri purkkia yrittäen saada pahvikantta raotettua. Muoviboksi liskoineen nostetaan pois terraariosta ja odotellaan hetki, että gekko hieman rauhoittuu. Sitten varmistetaan, ettei eläin ole kiinni pahvissa, laitetaan pahvin päälle purkin oikea kansi, vedetään pahvi pois välistä ja suljetaan kansi nopeasti. Tämä on helpon ja turvallisin konsti myös huoneistoon karanneiden eläinten pyydystämisessä.
Poikaset on hieman vaikeampi siirtää pois muoviterraarioistaan siivouksen ajaksi. Helpointa olisi, jos muovibokseja on ainakin yksi ylimääräinen, jolloin poikanen voidaan nopeasti nostaa puhtaaseen terraarioon ja viedä käytetty pesuun. Mikäli poikanen nukkuu piilopaikkarasiansa sisällä, siirto on helppoa, kun vain suljetaan rasian kansi jollain konstilla. Jos poikasta ei saada menemään rasiaan, se joudutaan nostamaan puhtaaseen terraarioon usein käsin. Terraariot laitetaan lattialle vierekkäin. Puhtaan terraarion kansi poistetaan ja jätetään sen viereen. Molempien terraarioiden seinät sumutetaan märiksi, jotta poikanen ei pystysi kiipeämään niitä pitkin niin nopeasti. Gekkoa lähestytään varovasti kädellä terraarion kannen pienen luukun kautta. Jos lisko pyrkii voimakkaasti karkuun, sitä seurataan kädellä rauhallisesti ympäri terraariota, jotta se hieman väsyisi juoksemiseen. Tämä vaihe vaatii jonkin verran tottumusta; jos stressaat liskoa liikaa, se voi saada sydänkohtauksen. Kun lisko tuntuu hieman rauhoittuneen tai väsyneen juoksemiseen, se nostetaan seuraavien ohjeiden mukaan varovasti puhtaaseen terraarioon.
Seuraavat käsittelyvinkit toimivat myös sairaiden liskojen lääkinnän tai mahdollisen vanhan nahan poiston yhteydessä. Aivan pienimmät liskot on helpoin saada tukevaan mutta turvalliseen otteeseen siten, että niiden annetaan kiivetä kämmenselälle pää rannetta kohti, ja peukalolla painetaan varovasti toinen takajalka etusormea vasten. Kun ote on riittävän tukeva muttei liian luja, lisko pysyy varmasti paikallaan eikä saa kierrettyä jalkaansa pois otteesta, mikä aiheuttaisi jalan herkän nahan hiertymisen irti. Tässä asennossa lisko ei ylety herkästi puremaankaan. Liskon saamiseksi oikeaan asentoon voidaan joutua toistamaan terraariosta poimiminen useaan otteeseen. Lääkintää tai nahanpoistoa varten oikeakätisten kannattaa nostaa lisko vasemmalla kädellä, jotta oikea käsi jäisi vapaaksi hoitotoimenpiteitä varten. Ote toimii hyvin suurillakin liskoilla, mutta ne voivat kyllä ylettyä puremaankin. Päivägekot purevat yleensä erittäin harvoin. Jos se tapahtuu terraariossa, yleensä tällöin kyse on siitä, että ne kuvittelevat saavansa ruokaa ja nappaavat innostuksissaan erehdyksessä omistajan sormeen kiinni. Käsittelyn yhteydessä hyvin arat tai väärin käsitellyt liskot voivat purra; tällöin ne on viisainta siirtää vaikkapa muoviboksiin rauhoittumaan hetkeksi, sillä muuten on vaarana, että ne stressaantuvat käsittelystä liikaa ja voivat siten jopa kuolla siihen sydänkohtauksen kautta.
Hieman suuremmat liskot voi nostaa nopeasti paikasta toiseen siten, että ne saadaan kiipeämään (oikeakätisillä oikean käden) alaspäin osoittavan peukalon sisäpuolta pitkin kohti kämmentä, ja lopuilla sormilla tuetaan varovasti liskoa selästä. Gekko tuntee yleensä olonsa suhteellisen turvalliseksi, sillä se on ikään kuin piilossa käden sisällä. Ote soveltuu ainoastaan nopeissa siirroissa; jos joudutaan vaikkapa lääkitsemään, se ei ole riittävän tukeva.
Suurille ja keskisuurille liskoille soveltuu ensin mainitun otteen lisäksi sellainen, jossa lisko on kiivennyt (oikeakätisillä vasemman käden) kämmenen puolelta sormia myöden, pitäen etusormesta kiinni molemmin etujaloin ja takajaloillaan kiinni nimettömästä tai pikkusormesta. Liskon pää on tällöin reippaasti ohi etusormen päästä. Liskoa voidaan tällöin tukea kevyesti selästä peukalolla. Tällaisen otteen avulla on helppo poistaa vaikkapa vanhaa nahkaa liskon vatsapuolelta, raottelemalla vasemman käden sormia sopivasti, jotta vatsan alle ulottuu.
Mikäli olisi tarkoitus antaa liskolle lääkettä tai vitamiinia, kannattaa ensin kokeilla annoksen sekoittamista pieneen määrään hyvin tahmeaa hunajaa, ja pyyhkäistä tämä sekoitus sitten liskon kuonon kärkeen. Samalla konstilla voidaan antaa myös ruokaa: hyönteinen murskataan hienoksi ja sekoitetaan hunajaan. Yleensä hieman sairaatkin liskot nuolevat kuononsa puhtaaksi. Lisko ei useinkaan kuitenkaan nuole kasvojaan, jos sitä pidetään otteessa, joten tämän toimenpiteen ajaksi se kannattaa laittaa takaisin muoviterraarioon. Jos lisko ei ala hetkenkään kuluttua nuolla kuonoaan, sitä kannattaa sumuttaa kevyesti vedellä pään seudulle. Gekko alkaa usein tällöin puhdistaa silmiään nuolemalla, ja nuolee siinä sivussa kuononsakin puhtaaksi hunajasta. Jos lisko ei tällöinkään nuole kuonoaan, se on usein hyvin huonossa kunnossa. Tällöin sen suu joudutaan joskus väkisin avaamaan pakkoruokinnan tai - lääkinnän takia. Päivägekot stressaantuvat toimenpiteestä erittäin paljon, minkä vuoksi sitä pitäisikin välttää viimeiseen asti. Liskon päästä pidetään leukaluiden loppukohdasta kiinni (oikeakätisillä vasemman käden) etusormella ja peukalolla, ja oikealla kädellä avataan suu erittäin varovasti käyttäen apuna vaikkapa ohutta kumiletkua tai spagetinpätkää. Spagetin käyttämisen opin Mikko Lehtosen (1993) Herpetomania-artikkelista. Spagetinpätkä ujutetaan poikittain, hieman vinosti pään pitkittäislinjaan nähden kuonon kärkeen suupielien väliin. Alkuun pääseminen on hankalaa, on varottava vahingoittamasta eläimen suupieliä. Mikäli lääkinnän tarve johtuu MBD:stä, on alaleuka muutoinkin heikentynyt ja voi vääntyä taitamattomissa käsissä. Spagetinpätkää rullataan varovasti kohti niskaa, jolloin liskon suu avautuu ja eläin alkaa todennäköisesti hangoitella voimakkaasti vastaan. Veteen sekoitetut vitamiinit ja mahdolliset lääkkeet ruiskutetaan suuhun pipetillä ja spagetti poistetaan. Lisko nostetaan pystysuoraan asentoon pää ylöspäin ja sen annetaan rauhassa niellä. Pakkoruokinnassa ja mahdollisesti muussakin päivägekkojen käsittelyssä suosittelen ensikertalaista turvautumaan kokeneemman harrastajan apuun, mikäli se on mahdollista.
Sairaudet
Ravitsemuksellisia sairauksia
Suurin osa päivägekkojen sairauksista liittyy joko huonoon terraarioympäristöön tai ravintoon; vitamiininpuutokset ovat ehkä yleisimpiä. Vitamiininpuutokset ilmenevät nopeimmin nuorilla ja vielä kasvavilla yksilöillä. A-vitamiini vaikuttaa näköön, ihoon, rauhasiin, kasvuun, immuniteettiin ja hedelmällisyyteen. B-ryhmän vitamiinit vaikuttavat kasvi- ja eläinproteiinien hyödyntämiseen, hermosolujen aineenvaihtoon, solujen jakautumiseen ja suu- ja ihotulehdusten välttämiseen. C-vitamiini auttaa torjumaan infektioita. Se vaikuttaa myös sidekudoksen muodostumiseen. D-ryhmän vitamiinit edistävät ja ylläpitävät luuston kasvua edistämällä kalsiumin ja fosforin imeytymistä. E-vitamiini vaikuttaa lihaksiin ja suojaa solun rakennetta. Naaras tarvitsee E-vitamiinia myös muniessaan. K-vitamiini puolestaan on välttämätön veren hyytymiselle. Edellä mainituista A-, D-, E- ja K-vitamiinit ovat rasvaliukoisia. Ne varastoituvat elimistöön ja niiden kanssa on siis varottava yliannostusta. A-vitamiinin yliannostus aiheuttaa mm. nahanluontiongelmia ja D-vitamiinin luuston epämuodostuksia.
Vitamiinien liian alhainen annostelu on kuitenkin huomattavasti yleisempi ongelma kuin yliannostukset.
MBD eli Metabolic Bone Disease - vapaasti käännettynä ruoansulatuksellinen luukato - on päivägekkojen vaarallisimpia ja valitettavasti myös yleisimpiä sairauksia. Se johtuu vääränlaisesta hoidosta. Siihen voivat johtaa UV-säteilyn puuttuminen tai liian alhainen määrä, D-vitamiinin puutos, liian runsas A-vitamiinin saanti tai kalkin puutos. MBD:ssä lisko alkaa täristä niin, ettei se enää pysy lasissa, ja sen alaleuan luusto heikentyy. Tärinä alkaa usein varpaiden kärjistä ja etenee pikkuhiljaa koko liskoon. Lisko ei tärise välttämättä jatkuvasti, vaan useimmiten aina silloin tällöin, etenkin stressaavissa tilanteissa. Lisko alkaa liukua lasiseinässä alaspäin. Se voi myös alkaa vältellä lasia pitkin kiipeämistä ja oleilla enemmän joko terraarion pohjalla tai vaakasuorilla puunrungoilla. Alaleuka voi heikentyä jopa siinä määrin, että leuka loksahtaa auki. D vitamiininpuutoksen aiemmissa vaiheissa lisko pudottaa pyydystämänsä hyönteiset, sillä alaleuka ei toimi enää siinä määrin, että ötökät pysyisivät suussa. Häntä ja selkäranka voivat vääntyä oudoiksi. Loppuvaiheessa lisko saa kouristuksia ja halvauskohtauksia ja lopulta kuolee. Mikäli tauti diagnosoidaan ajoissa, on paranemisennustekin varsin hyvä. Päivägekolle, jolla on todettu olevan MBD, ruvetaan välittömästi antamaan vesi-kalkkijauhe-D3-vitamiiniseosta. Jos lisko ei syö enää itse mitään, kannattaa antaa lisäksi hunajaa ja hyönteisten sisälmyksiä. Kannattaa ottaa myös yhteyttä asiantuntevaan eläinlääkäriin.
Myös D-vitamiinin yliannostus tuottaa oireita. Vähäinen yliannostus aiheuttaa nahanluontiongelmia, suurempi taas myös selkärangan ja hännän epämuodostumia, kuten D-vitamiinin puutoskin! Tähän ei kuitenkaan liity yleensä minkäänlaisia halvauskohtauksia tai tärinää.
Joillekin päivägekoille voi kasvaa terraario-oloissa epämuodostunut häntä. Kun lisko makaa vaakasuorassa puun päällä, hännän tulisi olla suora. Mikäli hännän tyvessä on selän puolella pieni vako, josta häntä lähtee kaarimaisesti ensin nousten ja sitten laskien kohti hännän kärkeä, kyseessä on epämuodostuma. Kasvuhäiriön alkuvaiheessa hännän tyven yläpintaan muodostuu pieni painuma. Häntä voi lopulta muuttua kokonaan "veltoksi", ikään kuin se olisi irti tyvestään. Tällaisesta liskosta oli kuva aikoinaan Herpetomanian 2/95 (vol. 4, nro 2) kannessa. Kasvuhäiriö johtuu ilmeisesti liikaruokinnasta, vääränlaisesta ravinnosta, liikkumattomuudesta ja epäluonnollisesta lampun alla lämmittelystä terraarion katossa ylösalaisin roikkuen (Greckhamer 1995).
Nahanluontiongelmat
Kun lisko muuttuu vaaleanharmaaksi, se valmistautuu vaihtamaan nahkaansa. Uloin kerros irtoaa ja alta paljastuu pian entistä kirkkaampi nahka. Päivägekot repivät vanhan nahan irti ja yleensä syövät sen. Syönnin merkityksestä on epäselvyyttä. Jotkut tutkijat epäilevät, että se johtuu siitä, ettei vihollisille jäisi merkkiä oleskelusta paikalla ja toiset taas epäilevät nahassa olevan jotain tärkeitä ravintoaineita.
Lisko aloittaa nahanvaihdon useimmiten selästä. Nahka voi repeytyä itsestään halki, tai sitten lisko hankaa sen rikki johonkin oksanhaaraan tai vastaavaan. Tällöin on eduksi, jos terraarion kiipeilypuissa on myös hieman karheampiakin kohtia. Selkänahat aukeavat sivuille päin ja irtoavat kyljistäkin. Usein lisko kulkee tässä vaiheessa karheamman alustan päällä hangaten vatsanahkansakin irti. Se kääntyy ja repii nahansuikaleet irti kyljistä, selästä ja hännästä. Joskus hännän nahka irtoaa kokonaisena, toisinaan paloissa. Lisko saa nahan poistettua päästäänkin useimmiten repimällä niitä suikaleita, joihin se ylettyy, ja hankaamalla alustaa vasten. Varpaiden nahan se poistaa varovasti leuoillaan.
Mikäli nahka ei lähdekään kunnolla irti, voi syynä olla liian alhainen ilmankosteus. Varsinkin nahanluonnin aikana terraariota on sumutettava usein. Myös (A- tai D-) vitamiininpuutos voi aiheuttaa nahanluonnin ongelmia. Mikäli leuat ovat MBD:n takia heikentyneet, sen voi havaita myös siitä, että nahanluonnin jälkeen erityisesti varpaisiin jää vanhaa nahkaa. Jos nahkaa on vain muutamissa varpaissa ja satunnaisesti (ei joka nahanluonnissa), kyse ei kuitenkaan välttämättä ole MBD:stä. Mikäli vanhaa nahkaa on pieni laikku keskellä vatsaa, ei toimenpiteisiin tarvitse ryhtyä. Tilannetta kuitenkin tarkkaillaan seuraavan nahanluonnin aikana, ja jos nahka ei silloinkaan lähde, se on syytä poistaa. Sen sijaan varpaassa tai hännässä vanha nahka voi jäädä puristamaan verenkiertoa ja aiheuttaa kuolion ja siten jopa varpaan katkeamisen. Tällaisiin paikkoihin tai vaikkapa päähän jääneet nahat on syytä poistaa. Kannattaa kuitenkin odotella päivä tai pari, jotta näkee, saisiko lisko kuitenkin itse poistettua nahat. Yleensä parin kolmen päivän kuluttua nahanluonnista lisko ei enää itse aktiivisesti yritäkään poistaa nahkoja, jolloin on syytä ryhtyä avustustoimenpiteisiin. Lisko kannattaa siirtää muoviterraarioon, jossa on pohjalla kunnolla kostutettua talouspaperia, ja sumuttaa vielä terraarion kaikki seinätkin aivan märiksi. Sitten terraarion päälle voi vetää muovikelmun siten, että ilma vaihtuu vain terraarion kannen sivuilta. Eläimen annetaan olla terraariossa tunnin pari, jotta nahka pehmenee riittävästi poistoa silmällä pitäen. Nahka koitetaan rullata pois sormin tai repimällä varovasti pinseteillä. Täytyy varoa, ettei vain ota kiinni varsinaisesta nahasta, joka on hyvin repeytymisherkkää!
Pään nahan poisto kannattaa jättää viimeiseksi, sillä etenkin kaulan alunen on hyvin herkkä ja lisko stressaantuu yleensä sen nahan poistosta siinä määrin, että voi yrittää purra.
Ihoinfektiot ja haavat
Liian suuri kosteus terraariossa voi aiheuttaa ihoinfektioita. Laajalle levinneet tulehdukset voivat johtaa vaikkapa varpaiden katkeilemisiin, vaikkakin yleisempi syy tähän ovat edellä mainitut nahanluonnin ongelmat. Ensin on korjattava terraarion ympäristöolosuhteet oikeiksi, ja sitten otettava yhteyttä asiantuntevaan eläinlääkäriin antibioottikuurin saamiseksi.
Päivägekkojen nahka repeää hyvin herkästi. Varsinkin pidettäessä erehdyksessä kahta samaa sukupuolta olevaa päivägekkoa samassa terraariossa, haavoja syntyy. Myös pariskunnat voivat silloin tällöin tapella. Kannattaa tarkkailla tilannetta, ja erottaa liskot tarvittaessa. Haavoihin laitetaan esimerkiksi Betadine-salvaa (apteekista ilman reseptiä) tulehduksen estämiseksi. Laajojen ihoalueiden repeytyessä pidetään huoli siitä, että lisko saa tarpeeksi nestettä; tällöin on myös syytä antaa varmuuden vuoksi antibioottikuuri. Pienemmät haavat paranevat hyvällä hoidolla yleensä erinomaisesti, mutta paraneminen vie aikaa.
Päivägekkojen häntä katkeaa myös helposti, varsinkin mikäli siihen tartutaan. Katkeaminen ei välttämättä vaadi edes otetta hännästä; häntä voi pudota pelkän stressinkin tai säikähtämisen takia. Haavakohtaan laitetaan myös Betadinea. Häntä kasvaa kyllä takaisin, mutta se jää usein paksummaksi, lyhyemmäksi ja rumemmaksi kuin edellinen. Hännän menetys stressaa eläintä ja vie siltä runsaasti energiaa, joten näiden eläinten hoitoon on kiinnitettävä erityistä huomiota.
Suolitukos
Mikäli päivägekkoa on pidetty hiekalla tai soralla, se on voinut vahingossa syödä pohjamateriaalia, mistä seuraa usein suolitukos. Tukoksen voi aiheuttaa myös liian runsas vaikeasti sulavan ravinnon antaminen. Suolitukos ilmenee ulostamisen puuttumisena ja alavatsan paksuutena. Tukoksesta kärsivälle annetaan muutama tippa parafiiniöljyä suupieleen, kunnes ongelma ratkeaa. Hoitamattomana myös suolitukos voi johtaa kuolemaan.
Loiset
Varsinkin luonnosta pyydetyillä eläimillä on runsaasti loisia. Yleensä eläinkaupat tai tukut madottavat eläimet loisten varalta. Kannattaa kysyä onko eläin madotettu vai ei, kun hankkii uuden eläimen kaupasta. Suomessa kasvatetuilla poikasilla on matoja vain hyvin harvoin eli ainoastaan silloin, jos ne ovat saaneet tartunnan muilta liskoilta kasvatuspaikassa.
Hankittaessa uutta eläintä vaikkapa entisen seuraksi terraarioon, on tulokasta pidettävä karanteenissa kuukauden verran vaikkapa muoviterraariossa. Tällöin sitä on helppo tarkkailla ja havaita paremmin mahdolliset sairaudet ennen laittoa muiden liskojen seuraksi. Karanteeniaikana tulokas kannattaa myös madottaa, mikäli alkuperä antaa mahdollisuuden loistartuntaan.
Kissojen ja koirien Axilur-nimistä matolääkettä (ilman reseptiä) annetaan liskolle kahtena peräkkäisenä päivänä ja tämä uusitaan kahden viikon päästä. Annostus on 100 mg lääkeainetta/ kg (tabletissa on 250 mg lääkeainetta). Punnitse päivägekko tarkkaan vaikkapa keittiövaa´alla ja sekoita tabletti sopivaan määrään vettä ja mittaa ruiskulla oikea määrä. Jollet ole täysin varma annostelusta, on syytä kääntyä lääkärin puoleen. Sekoita lääkeseos vaikkapa hunajaan tai anna suoraan ruiskulla suuhun. Axilur ei tehoa kuin suolistoloisiin. Mikäli on syytä epäillä myös muita loisia, esim. sukkulamatoja, voi liskolle antaa Ivomec- tai Droncit-kuurin. Ota tällöin yhteyttä asiantuntevaan eläinlääkäriin.
Yleistä sairauksista
Liskoja kannattaa tarkkailla päivittäin, sillä mitä nopeammin mahdollinen sairaus havaitaan ja diagnosoidaan oikein, sitä varmempaa - tai todennäköisempää - on parantuminen. Päivägekot ilmaisevat huonot olosuhteet mm. muuttumalla tummaksi tai/ja menettämällä kiipeilykykynsä. Lisko osoittaa tummumisellaan myös esimerkiksi terraarion liian alhaisen lämpötilan. Terraarion pohjalla makaava, tummavärinen lisko on aina sairas ja se on hoidettava nopeasti kuntoon.
Potilaat siirretään heti karanteeniterraarioon eli muoviboksiin, jossa on piilopaikkana vaikkapa pahvirasia. Nesteen saannista on huolehdittava. Hunajaa kannattaa antaa usein potilaalle, hunajaan voi myös sekoittaa murskattuja hyönteisiä, mikäli lisko ei syö kunnolla muuta. Syömättömyys on usein merkki jostain sairaudesta, esimerkiksi kalkinpuutoksesta. Mikäli lisko käyttäytyy mielestäsi oudosti, ei kannata tuhlata aikaa odotteluun, vaan ottaa heti yhteyttä asiantuntevaan eläinlääkäriin.
Entäs jos kuitenkin...?
Jos lisko kuolee yllättäen tai sairausoireiden jälkeen, se kannattaa aina lähettää avattavaksi. Näin saadaan selville sairauden syy, ja voidaan lääkitä mahdolliset muut terraarion asukit. Kuollut lisko laitetaan mahdollisimman pian jääkaappiin (ei pakkaseen!) ja soitetaan Eelalle (Elintarvike- ja eläinlääkintälaitos) postituksen lisätietoja varten, puh. 09 393 101 /patologian osasto. Muilta paikkakunnilta eläimet lähetetään avattavaksi Matkahuollon kautta. Paketin päälle laitetaan merkintä "Eläinnäyte kylmiöön", sillä Eelalla on Helsingin Matkahuollossa oma kylmäosasto, jonne näytteet säilötään noutoa varten. Mukaan laitetaan mahdollisimman tarkka sairaskertomus liskon vaiheista. Postiosoite Eelalle on PL 398, 00231 Helsinki, käyntiosoite Hämeentie 57.
CITES
CITES eli Convention on International Trade in Endangered Species of Wild Flora and Fauna asetettiin voimaan 1.7.1975. Sen tarkoituksena on säädellä uhanalaisten eläinten ja kasvien kauppaa siten, että ko. eläinten luonnonvaraiset kannat eivät vaarantuisi. Kaikki Phelsuma-suvun päivägekot kuuluvat CITES-sopimuksen piiriin (liitteeseen II), ja eläinten myyminen on siis luvanvaraista. Aina ostettaessa päivägekkoja on pyydettävä myyjältä kopio ko. eläimen CITES-todistuksesta tai muu todiste eläimen syntyperästä. Todistus ei välttämättä takaa sitä, että eläin on terraariossa kasvatettu, sillä monet maat, kuten Madagaskar, myöntävät tietyn määrän lupia myös eläinten luonnosta pyytämiselle ja näin nämä pyydetyt eläimetkin saavat CITES-todistuksen. Mikäli haluat terraariossa kasvatetun eläimen, jotka ovat usein terveempiä ja kestävämpiäkin kuin luonnosta pyydetyt, kysy lisätietoja yksilön alkuperästä myyjältä.
Lähteet
Bartlett & Bartlett 1995: Geckos. Barron´s Educational Series, New York. s.104.
Blaabjerg, T. M. 1998: Opdraetsresultater: Stor daggekko, Phelsuma madagascariensis madagascariensis. Nordisk Herpetologisk Forening 1998(3): 65-66.
Fölling, M. 1996: Bemerkung zur Terrarienhaltung von Phelsuma ornata ornate in Gruppen. Elaphe 4(1): 9-13.
Greckhamer, A. 1995: Schwanzanomalien bei Geckos der Gattung Phelsuma GRAY, 1825. Herpetozoa 8(1/2): 35-42.
Hallmann, G. 1995: Erkenntnisse über die Lebenszeit und Reproduktionsfähigkeit bei Taggeckos der Gattung Phelsuma GRAY in menschlicher Obhut. Elaphe 3(4): 24.
Heselhaus, R. 1994: Taggeckos, Phelsuma. Ulmer, Stuttgart. s. 92.
Jensen, K. 1998: Hold af påfugleöjedaggekko (Phelsuma quadriocellatas quadriocellata). Nordisk Herpetologisk Forening 1998(2): 47-48.
Lehto, T. 1995: Myydäänkö uhanalaisia lajeja? Herpetomania 4(1): 17-18.
Lehtonen, M. 1993: Spagettia!!!!!! Herpetomania 2(3) 31.
McKeown, S. 1993: The general care and maintenance of day geckos. Advanced Vivarium Systems, Lakeside, California. s. 143.
Pierce, L. 1994: Management and Breeding of Seipp's Day Gecko. The Vivarium 5(6): 38-41.
Rundquist, E. M. 1994: Day Geckos. TFH, Neptune City. s. 63.
Rökman, M. 1995: Phelsuma. Herpetomania 4(2): 5-15.
Rökman, M. 2000: Phelsuma Gray, 1825. Herpetomania 9(1): 5-17.
Schmidt, T. 1998: Der Madagassische Taggecko Phelsuma madagascariensis grandis im Terrarium. Elaphe 6(3): 18-21.
Kirjoittaja/Author:
Marika Rökman, Vaajakatu 5 C 58, 33720 Tampere, e-mail: marika.rokman@herpetomania.fi .