Taksonomiaa ja tuntomerkkejä
Crotaphytidae-heimoon kuuluvat Crotaphytus-leguaanien lisäksi leopardileguaanit Gambelia (4 lajia). Nämä liskot luettiin aikaisemmin kuuluvaksi Iguanidae-heimoon eli leguaaneihin, ja siinä Sceloporinae-alaheimoon yhdessä Callisaurus-, Gambelia-, Holbrookia-, Petrosaurus-, Phrynosoma-, Sceloporus-, Uma-, Urosaurus- ja Uta-sukujen kanssa.
Muutos tähän luokitukseen tuli vuonna 1989, jolloin Frost ja Etheridge muodostivat Crotaphytidae-heimon , johon kuuluu Crotaphytus-suvun lisäksi Gambelia-suku (3 lajia). Crotaphytidae-heimon liskoille yhteistä on mm. kyky juosta vauhdikkaasti pelkillä takajaloilla sekä kyvyttömyys uuden hännän kasvattamiseksi katkenneen tilalle. Jälkimmäisen seikan johdosta liskon häntä ei katkea helposti ja sitä voi käsiteltäessä hyvin pitää paikallaan hännästä kiinni pitämällä. Häntä näillä liskoilla on noin kaksi kertaa muun ruumiin mittainen.
Gambelia-sukuun kuuluu kaksi lajia: Gambelia silus (Stejneger, 1890) ja G.wislizenii (Baird & Girard, 1852). Viimeksi mainitusta voi lueskella tarkemmin Rikhard Tenlénin kirjoituksesta Herpetomaniasta vol.7.no.2. Crotaphytus-sukuun kuuluu noin viisi lajia sekä useampia alalajeja vähän luokituksesta riippuen. Kaikille lajeille yhteistä on tukevarakenteinen, suuri pää, sekä litteähkö ruumis. Kaulusleguaanit ovat päiväaktiivisia ja siitä mukavia seurattavia terraariossakin.
Crotaphytus antiquus, Axtell & Webb 1995, elelee Meksikossa eteläisessä Coahuilassa.
C.collaris (Say, 1823) eli "tavallinen kaulusleguaani" (common collared lizard) on se tutuin kaulusleguaani markkinoilla. Lajilla on laaja levinneisyysalue. Liskoa tavataan Yhdysvalloissa yhdeksästä osavaltiosta (Arizona, Kaakkois-Utah, Etelä-Kolorado, New Mexico, Teksas, Oklahoma, Kansas, Missouri, Arkansas) ja Meksikossa kuudesta osavaltiosta (Baja California, Sonora, Chihuahua, Pohjois-Durango, Coahuila ja Pohjois-Zacatecas). Vaikka kaulusleguaani onkin yleinen lisko, sitä on usein hyvin vaikea havaita luonnossa. Se piilottelee usein maahan kaivautuneena tai kivien koloissa. Liskon väritys vaihtelee suuresti populaatiosta riippuen. Kaulusleguaanin nimi johtuu liskon kaulan voimakkaasta mustavalkoisesti kuviosta, joka ikäänkuin muodostaan kaulapannan eläimelle. Koiraat ovat pohjaväritykseltään yleensä vihreitä, mutta myös ruskeita, keltaisia ja sinisiä yksilöitä löytyy. Pää on useimmiten keltainen tai oranssi. Lisko on kauttaaltaan pilkkujen, täplien tai raitojen peittämä. Naaraat ovat haaleamman värisiä, vaikkakin niille ilmestyy paritteluaikaan kylkiin oransseja täpliä. Poikaset ovat sukupuolesta riippumatta täynnä oransseja täpliä tai raitoja, aivan nuorilla poikasilla on usein mustia ja vaaleita poikkiraitoja. Aikuiset yksilöt ovat 20-36 sentin mittaisia.
Kaulusleguaanilla C.collaris on useita eri alalajeja. C.c.collaris eli nimikkolaji tunnetaan englanniksi nimellä Eastern collared lizard. Sen levinneisyys kattaa alueen eteläisestä Missourista Pohjois-Arkansasiin sekä lännessä aina Pohjois- ja Keski-Teksasiin asti. C.c.baileyi (Western collared lizard) asustelee Keski-Arizonassa sekä New Mexico:ssa. Alalajin koiraat ovat usein kauniin kirkkaan limenvihreitä tai turkooseja. C.c.auriceps (Yellow-headed collared lizard) elelee eteläisessä Utahissa, Länsi-Koloradossa, New Mexicon osavaltion pohjoisosissa sekä Meksikossa. Kuten englannin kielisestä nimestäkin voi päätellä, tämän lajin koiraiden päät ovat kauniin kirkkaan keltaiset. C.c.fuscus eli Chihuahuan kaulusleguaani on saanut nimensä Meksikon Chihuahua-osavaltion mukaan. Liskon levinneisyys kattaa Kaakkois-Arizonan, New Mexicon lounaisosat ja Teksasin aivan läntisimmät osat sekä alueita Pohjois-Meksikosta. C.c. nebrius, Axtell & Montanucci, 1977, on englanniksi Sonoran collared lizard. Se elelee eteläisessä Arizonassa sekä Meksikossa. Useimmiten tämä lisko luetaan C.collariksen alalajiksi, mutta joissakin luetteloissa sen näkee mainittavan omana lajinaan.
C.grismeri, Mc Guire 1994, on pienempi kokoinen kuin muut suvun lajit. Se elelee Meksikossa Sierra de Los Cucapas:ssa, Sierra el Mayor:ssa sekä Baja Californiassa.
C.insularis (Mojave Black collared lizard) asustelee Yhdysvalloissa Kaakkois-Oregonissa, Lounais-Idahossa, Nevadassa, Utahissa, Arizonan luoteisosissa ja Kaakkois-Kaliforniassa, sekä Meksikon Baja Californiassa. . Lajilla on kaksi alalajia: C.i.bininctores (Mojave collared lizard) sekä C.i.vestigium (Baja collared lizard). Montanucci luokitteli 1983 edellisen C.insularis-leguaanin alalajiksi, mutta monissa lähteissä sen näkee mainittavan omana lajinaan. C.i.bicinctores elelee Nevadassa ja sen lähiseuduilla. Se kasvaa 15-33 senttiseksi. Liskolla ei ole lainkaan kirkasta vihreää värityksessä. Se on useimmiten vaalean ruskeankirjava tai oliivinvihertävä, ja selkää koristavat useat pienet vaaleat pilkut. Kurkun alus on tumma. Bajan kaulusleguaani C.i.vestigium, Smith & Tanner, 1972, elelee Bajan niemimaalla sekä Kaliforniassa. Sekin lasketaan joissakin lähteissä omaksi lajikseen.
C.reticulatus , Baird, 1858, on englanniksi nimetty "The reticulated collared lizard ":ksi sen selän verkkomaisen kuvioinnin takia. Se elelee Teksasin ja Meksikon rajamailla (eteläinen Teksas, Meksikossa koillinen Coahuila, Nuevo Leon sekä Tamaulipasin luoteisosat). Lisko kasvaa 20-43 senttiseksi. Pohjaväritys on harmaa tai punertavan ruskea. Selässä on verkkomaista vaaleaa juovakuviointia. Suurimmat liskot pyydystävät luonnossa ruoakseen säännöllisesti myös pieniä nisäkkäitä. Tätä liskoa ei juuri terraarioissa näe.
Useimmissa osavaltioissa näiden liskojen keruu luonnosta on kielletty. Kuitenkin Teksasista ja Nevadasta näitä saa pyydystää myyntiin. Vuosittain näiltä alueilta pyydystetäänkin suuria määriä kaulusleguaaneja. Kuitenkin luonnosta pyydetyt kaulusleguaanit pärjäävät pääsääntöisesti heikosti terraario-oloissa, terraariossa syntynyt eläin on tässäkin tapauksessa aina varmempi ostos. Kannattaa kysyä ostettaessa eläimen alkuperää. Terraario-oloissa näitä eläimiä on kasvatettu jo useita vuosia, joten niitäkin on markkinoilla runsaasti. Terraarioeläinmarkkinoilla on myös luotu edellä mainituista lajeista useita risteytyksiä.
Terraario
Kaulusleguaanin voi majoittaa terraarioon joko yksin tai pienessä ryhmässä, johon kuuluu yhden koiraan lisäksi 1-3 naarasta. Kaikkien liskojen on oltava suunnilleen samankokoisia, sillä kovin paljon pienemmät yksilöt voivat tulla syödyiksi. Kämppäkavereiden syömisen epäillään tosin liittyvän ennemminkin huonoon ruokavalioon yleensä, hyvin ruokitut kaulusleguaanit eivät yleensä harrasta kannibalismia terraario-oloissa. On myös syytä varmistaa eläinkauppiaalta eläimen tarkka laji, sillä useimmiten epäonnistuneet lisääntymisyritykset terraariossa johtuvat siitä, että liskot ovatkin eri lajia. Terraarion minimikoko 1-4 liskolle on 130x60x60 cm (pituus, leveys, korkeus), mielellään vieläkin suurempi. Mitään muita lajeja samaan terraarioon ei kannata laittaa. Korkeuserojen luominen on suositeltavaa, sillä näin ympäristö mukailee paremmin liskojen luonnollista elinympäristöä. Terraarion pohjalle voidaan esim. kivistä tai tiilistä pinoamalla luoda ensin korkeuseroja ja peittää sitten koko komeus hienolla hiekalla tai hiekan ja soran sekoituksella. Osaan terraariota laitetaan 15 cm hiekkakerros kaivautumista varten. Kaiveluhiekan päälle ei saa laittaa irtokiviä, sillä liskot voivat jäädä helposti niiden alle puristuksiin. Sen sijaan kivirakennelman päälle jätetään näkyviin suurempia kiviä. Kauniin terraarion saa myös päällystämällä takaseinän laastilla ja kiinnittämällä siihen kiviä muodostamaan kiipeilytasanteita. Takaseinä ja sivuseinät tulee joka tapauksessa stressin välttämisesksi peittää niin, ettei niistä näy läpi, mikäli ne ovat lasisia. Kivistä luodaan myös luolia piilopaikoiksi. Luolien tulee olla helposti puhdistettavissa ja tarkastettavissa, ja niitä tulee olla ainakin yhtä monta kuin on eläimiäkin. Luolat sumutetaan kevyesti vedellä päivittäin. Terraarion katto saa mielellään olla kokonaan verkkoa hyvän ilmanvaihdon aikaansaamiseksi. Verkon päälle tai liskojen ulottumattomiin terraarion sisälle sijoitetaan terraarion mittaiset UV- loisteputket, joita saa mielellään olla useampia.
Joidenkin kivien päälle luodaan lämmittelypaikat spottilampuilla, jotka on sijoitettava niin, etteivät liskot pääse polttamaan niihin itseään. Kaulusleguaanit ovat hyviä hyppimään, joten lamput on sijoitettava terraarion ulkopuolelle ellei niitä muutoin suojata esim. metalliverkolla. Lämmittelypaikkoja olisi hyvä olla 2-3, mikäli liskoja on useampia kuin yksi. Lämmittelypaikalla lämpötilan on noustava niinkin korkealle kuin 45-46 C, viileämmässä päässä terraariota lämpötila on 29-30 C. Sopiva päivänpituus kaulusleguaaneille on kesäaikaan 12-14 tuntia. Yöksi lämpötilat laskevat n. 24-27 C:een (ei ainakaan alle 21 C !). Näin korkeat lämpötilat voivat vaatia lämpömaton käyttämistä osassa terraariota öisinkin ympäristön lämpötilasta riippuen. Oikean lämpötilan luominen kaulusleguaanien terraarioon on ensiarvoisen tärkeää. Rakenna siis ensin terraario kuntoon ja mittaa huolella lämpötilat terraarion eri osista päivällä ja yöllä ennen liskon hankkimista. Väärät lämpötilat aiheuttavat suurimman osan näiden liskojen sairauksista terraarioissa ja voivat helpostikin johtaa jopa kuolemaan.
Ravinto
Luonnossa kaulusleguaanit syövät hyönteisiä ja pienempiä liskoja. Suuret hyönteiset, kuten jättijauhomadot, sirkat ja torakat muodostavat eläimen pääasiallisen ravinnon terraariossa. Muita hyönteisiä (suuria perhosia, kärpäsiä, hämähäkkejä, toukkia…) ja hiirenpoikasia kannattaa tarjota ravinnon monipuolistamiseksi. Silloin tällöin voi tarjota myös salaattia, porkkanaraastetta ja vaikkapa tomaatteja. Ruoat on paras tarjota ruokakupista tai tarkkailla, että ne tulevat heti syödyksi. Ravintoon lisätään vitamiineja ja kalkkia. Tarkista, ettei vitamiiniseoksesi sisällä fosforia, sillä se eliminoi kalkin vaikutusta. Kasvavat eläimet ja raskaana olevat naaraat ruokitaan päivittäin, aikuiset yksilöt 2-4 kertaa viikossa. Eläimet ovat hyvin aktiivisia ja tarvitsevat liikkumiseensa aika tavalla energiaa, mistä johtuen ne syövät myös valtavat määrät hyönteisiä. Mikäli joudut jättämään eläimet ilman hoitoa vaikkapa viikonlopuksi, kannattaa kytkeä lämpölamput pois päältä, jolloin lämpötila terraariossa laskee 25-30 C:een jäljitellen pilvistä päivää leguaanien kotiseuduilla. Tällöin ne vähentävät liikkumistaan eivätkä näin ollen kuluta lainkaan niin paljon energiaa. Tätä voi harrastaa korkeintaan kahtena peräkkäisenä päivänä, mikään viikon etelänloman ratkaisu tämä ei tietenkään ole…
Vettä tulee olla jatkuvasti tarjolla. Matalaan vesiastiaan vaihdetaan vesi päivittäin, minkä lisäksi olisi hyvä olla tiputusvesisysteemi, josta vettä tippuu hiljakseltaan vaikkapa laakean kiven päälle. Eläinkaupoissa myydään tarkoitukseen sopivia tippapulloja, mutta esimerkiksi myös muovipullon pohjaan tehty pieni reikä voi ajaa saman asian.
Talvilepo
Kaulusleguaanit vaativat 2-4 kuukauden talvilevon. Mikäli mahdollista, koiras ja naaraat olisi hyvä laittaa talvilepoon erillisissä terraarioissa. Koiras voi talvehtia "kotiterraariossa", naaraille olisi hyvä olla erillinen terraario. Syys-lokakuussa vähennetään pikkuhiljaa ravinnon määrää ja päivän pituutta. Sitten lopeta ruokinta kokonaan (vettä tulee olla kuitenkin jatkuvasti tarjolla) ja pidä lämpölamppuja päällä vielä hieman yli viikon päivät. Tämän jälkeen, sammuta kaikki lämpölamput, mutta jätä UV-loisteputket vielä päälle. Parin viikon kuluttua voitkin sammuttaa jo kaikki valot. Lämpötilan olisi hyvä laskea 13 C:een. Se voi hieman vaihdella (esim. 13-16 C), mutta ei saa ylittää 21 C:a, sillä tällöin liskot alkavat heräillä talvilevostaan. Aikuisilla, hyväkuntoisilla yksilöillä talvilepo kestää 2-4 kuukautta, pienemmillä aikaa voi lyhentää. Alle kuukauden talvilevolla ei yleensä saada hyviä tuloksia. Huonokuntoisia tai poikasia ei kannata laittaa talvilepoon lainkaan. Talvilevon loppuvaiheessa toimitaan päinvastaisessa järjestyksessä, eli ensin laitetaan UV-valot päälle pariksi viikoksi, jonka jälkeen kytketään päälle lämpölamput ja -matot. Tällöin liskot heräävät ja kömpivät taas esiin luolistaan, jolloin niillä tulee olla raikasta vettä heti tarjolla. Ruokinta aloitetaan vasta parin päivän kuluttua.
Lisääntyminen
Varsinkin, mikäli halutaan lisäännyttää kaulusleguaaneja, olisi naaraat hyvä herättää talvilevolta vasta ainakin noin viikon myöhemmin kuin koiras. Luonnossa parittelu tapahtuu huhti-kesäkuussa. Naaraat herätellään omassa terraariossaan, ja niitä pidetään siellä, kunnes ne ovat valmiita parittelemaan. Parin kolmen viikon kuluttua naaraille alkaa muodostua paritteluajalle tyypillisiä oransseja täpliä. Viikon parin kuluttua täplien ilmestymisestä naaras voidaan siirtää koiraan terraarioon. Usein parittelu tapahtuu aika pian naaraan siirron jälkeen. Mikäli naaras ei olekaan kiinnostunut touhusta, se voi pyörähtää selälleen, mikä useimmiten estää parittelun. Parittelu kuluttaa aika lailla koiraan energiaa, joten kannattaa odotella pari päivää, ennen kuin seuraava naaras siirretään terrarioon.
Parittelun jälkeen naaraiden ruokahalu kasvaa ja ne syövät tolkuttomasti. D-vitamiinin ja kalkin saannista tulee huolehtia erityisen tarkkaan tässä vaiheessa. 21-24 päivän kuluttua parittelusta naaras munii 3-13 munaa. Pari viikkoa ennen munintaa naaras alkaa jälleen syödä vähemmän tai lopettaa syömisen kokonaan. Munat, joita yleensä on 5-9, poistetaan terraariosta erikseen haudottavaksi. Munat haudataan puoliksi kostutettuun vermikuliittiin ja pidetään 27-29 C:ssa, jolloin ne kuoriutuvat 55-70 päivän kuluttua. Usein naaras munii toisenkin satsin munia muutaman viikon sisään edellisestä muninnasta.
Poikaset ovat kuoriutuessaan noin 6-9 sentin mittaisia. Ne ovat aluksi hyvinkin värikkäitä, mutta pariviikkoisina niiden väritys on haalentunut. 4-6 viikon ikäisinä liskovauvat alkavat saada jo sukupuolen ilmaisevaa väritystä. Ne kasvavat vauhdilla ja ovat kuusiviikkoisina jo n. 15 cm mittaisia. Kolmen kuukauden iässä pituutta on kertynyt jo 25 cm. 4-5 kuukautisina liskot ovat sukukypsiä. Tässä iässä ne ovat jo valmiita talvehtimaan ja parittelemaan.
Yleistä
Kaulusleguaanit ovat hyvin yleisiä terraarioelättejä ulkomailla, ja Suomeenkin niitä on tuotu jonkin verran. Aivan aloittelijan lemmikki tämä värikäs lisko ei ole, vaikka kasvatetut yksilöt ovatkin yleensä aika kestäviä terraariossa. Kun ensin panostetaan kunnolliseen terraarioon ja sen lämmitykseen, kaulusleguaanikin viihtyy siellä mainiosti. Kaulusleguaanit ovat päiväaktiivisina ja vilkkaina mielenkiintoista seurattavaa.
Abstract
The article deals with the husbandry and breeding of the collared lizard Crotaphytus collaris. Since 1989 the species has been placed in Crotaphidae family together with the genus Gambelia. Before that, the genus Crotaphytus was part of Iguanidae family in subfamily Sceloporinae. Other genus in that subfamily were Callisaurus, Gambelia, Holbrookia, Petrosaurus, Phrynosoma, Sceloporus, Uma, Urosaurus and Uta.
There are about five species and several subspecies in the genus Crotaphytus depending on the scientist. C.antiquus, Axtell & Webb 1995, lives in the southern parts of Coahuila in Mexico. C.collaris (Say, 1823) lives in USA (Arizona, Utah, Colorado, New Mexico, Texas, Oklahoma, Kansas, Missouri, Arkansas) and Mexico (Baja California, Sonora, Chihuahua, Durango, Coahuila, Zacatecas). It has several subspecies: C.c.collaris (Eastern collared lizard) , C.c.baileyi (Western collared lizard), C.c.auriceps (Yellow-headed collared lizard), C.c.fuscus (Chihuahua collared lizard) and C.c.nebrius (Sonoran collared lizard). C.insularis (Mojave black collared lizard) lives in USA (Oregano, Idaho, Nevada, Utah, Arizona, California) and in Mexico (Baja California). It has two subspecies: C.i.bininctores (Mojave collared lizard) and C.i.vestigum (Baja collared lizard). C.reticulatus, Baird, 1858, lives near the border of Texas and Mexico (southern Texas, Coahuila, Nuevo Leon, Tamaulipas).
The collared lizard Crotaphytus collaris has flattened body and large head. Its coloration is dependable of the population. The base colour of the males can vary from green to brown, yellow and blue. The head is usually yellow or orange. The dorsal side of the lizards is coloured with lighter dots or bands. The females are less colourful. During the breeding season, they possess orange marknings on their sides.
In most counties it is illegal to collect these lizards from the nature. In Texas and Nevada it is though legal, and many collared lizards are captured for the market each year. The captured lizards often make poor pets in terrariums, it is better to choose a captive bred animal.
For one male and one to three females the minimum size of the terrarium is 60x60x130 cm. Cover the back wall and the side walls to avoid stress. Do not put any other species in the same terrarium and make sure the animals are of similar size. The basking spot temperature should be as high as 45-46 C, the lowest temperature in the terrarium 29 -30 C. UV-lightning is recommended. At night temperatures should drop to 24-27 C. Feed adults 2-4 times a week, growing speciments and gravid females daily. They eat large insects, pinkies, salad, greated carrot and f.ex.tomatoes. Extra vitamines and calsium should be added on the food. A 2-4 month winter rest at 13-16 C is recommended, especially if you want to breed the lizards.
Captive bred collared lizards make excellent terrarium animals, if they are provided a proper terrarium and proper care. They are diurnal, colourful and very active.
Lähteet / Literature:
Bartlett, R.D., 1994. Herping Texas: The Big Bend. Tropical Fish Hobbyist, vol.XLII no.11 (July, 1994), s.112-126.
Bartlett, R.D., 1995. In search of collared lizards. Reptile & Amphibian Magazine, May-June 1995, s.66-74.
Behler, John.L., 1988. The Audubon Society Field Guide to North American Reptiles and Amphibians. Alfred A.Knopf, New York.
Jones, Thomas A., 1998. Captive Care and Breeding of Collared Lizards. Vivarium vol.9 no.6. s. 41-43, 50-52.
Mattison, Chris, 1992. Lizards of the World. Blandford, London.
Mattison, Chris, 1996. Keeping and Breeding Lizards, Blandford, London.
Obst, Fritz Jürgen, Richter, Klaus ja Jacob, Udo, 1988. The Completely Illustrated Atlas of Reptiles and Amphibians for the Terrarium. T.F.H., Neptune City.
Sprackland, Robert George, 1993. Husbandry and Breeding of Collared Lizards. Vivarium vol.4.no.4. s.23-26.
Tenlén, Rikhard: Leopardileguaani Gambelia wislizenii. Herpetomania vol.7.no.2/98. s. 15-19.
Thirkill, Luke: Breeding Western collared lizards. Reptile & Amphibian Magazine, May-June 1995, s.74-77.