Takaisin Marika Rökmanin herppisivuille
http://www.herpetomania.fi/marikan_herppisivut/

Marika Rökman:

CHILENTARANTELLA (Grammostola rosea)

Chilentarantella kuuluu lintuhämähäkkien heimoon Theraphosidae. Sitä tavataan luonnossa Chilen pohjoisosien aroilla ja aavikoilla. Laji kasvaa noin 15 cm mittaiseksi. Lajilla on ainakin kaksi värimuotoa: toiset ovat ruskehtavia ja toiset punaisempia.

Terraarioksi soveltuu esim. 30-50x30x30 cm kokoinen lasiakvaario tai muoviterraario. Terraariossa tulee olla hyvä ilmanvaihto. Tarkista kuitenkin huolella kaikki nurkat ja kannet: hämähäkin mentäviä aukkoja ei saa löytyä. Huomaa, että hämähäkki on yllättävän voimakas ja voi siirtää päällikanttakin paikoiltaan jos saa jalkansa sopivasti väliin. Pohjamateriaaliksi laitetaan muutaman sentin kerros lannoittamatonta turvetta. Terraarioon laitetaan jokin sopivan kokoinen piilopaikka esimerkiksi kukkaruukun puolikkaasta tai korkkipuun kaarnasta. Terraarion voi sisustaa piikittömin mehikasvein, silkkikasvein, juurakoin ja kivin, mutta muista, ettei siellä saa olla mitään teräviä elementtejä, sillä hämähäkin takaruumis voi helposti puhjeta, jos se putoaa korkealta. Chilentarantellan terraarion pohjamateriaali on pidettävä kuivana, mutta sinne on syytä sijoittaa laakea ja matala vesiallas. Ilmankosteuden tulee olla 75-80%. Terraarion lämpötilan tulee olla n. 25-27 astetta.

Tarantellat syövät hyönteisiä kuten sirkkoja, jauhomatoja ja kärpäsiä. Kesällä voi tarjota ulkoa löydettyjä hyönteisiä - torjunta-aineita on luonnollisesti syytä varoa. Hämähäkki ruokitaan noin kerran viikossa ja kaikki syömättömät ruokaeläimet poistetaan ruokailun jälkeen. Hämähäkit sulattavat ruokansa entsyymeillään ja imevät vasta nesteytetyn ravinnon. Chilentarantella voi olla toisinaan syömättä useita kuukausia tai jopa vuoden ilman mitään järkeenkäyvää syytä. Kunhan tarantellan vatsa on pyöreä, ei yleensä ole syytä huoleen.

Tarantellat luovat nahkansa aika ajoin. Aikuiset chilenruusutarantellat luovat nahkansa yleensä kerran vuodessa, toisinaan nahanluontiväli voi kuitenkin olla kolmekin vuotta. Nahkaa luova hämähäkki on terraariossa selällään tai kyljellään. Nahka toimii hämähäkin tukirankana, ja nahanluonnissa eläin on haavoittumimmillaan. Sitä ei saa missään nimessä häiritä, eikä sille pidä yrittää tarjota ruokaa! Nahanluonti kestää yleensä useita tunteja. Jos hämähäkiltä on vaikkapa katkennut jalka, se voi kasvattaa itselleen uuden seuraavissa nahanluonneissa.

Chilentarantella on mahdollista saada lisääntymään terraario-oloissa, mutta kovinkaan helppoa se ei ole. Koiraat tunnistaa pedipaldien päissä olevista pullistumista ja eturaajojen koukkumaisista muodostumista. Lisääntymiseen tarvitaan sukukypsä pariskunta. Koiras siirretään varovasti naaraan terraarioon parittelua varten. Tilannetta on syytä tarkkailla, sillä naaras suhtautuu yleensä aggressiivisesti kumppaniinsa. Hämähäkit erotetaan tarvittaessa ja joka tapauksessa heti parittelunkin jälkeen.

Tarantelloja ei tulisi juurikaan käsitellä, sillä se ei ole eläimen kannalta mitenkään tarpeellista - päin vastoin: jos eläin putoaakin vahingossa, sen alaruumis voi helposti haljeta mikä johtaa eläimen kuolemaan. Jos eläin on siirrettävä paikasta toiseen, se onnistuu turvallisimmin ajamalla se varovasti purkkiin siirron ajaksi.

Chilentarantella on helppohoitoinen ja yksi yleisimmistä terraariossa pidetyistä hämähäkeistä. Se on luonteeltaan aika rauhallinen laji ja soveltuu hyvin myös aloittelijoille. Naaraat voivat elää yli 15-vuotiaaksi, koiraat parivuotiaiksi.

Lisätietoja terraarioeläimistä saat Suomen Herpetologisesta Yhdistyksestä:

Suomen Herpetologinen Yhdistys
PL 1272
00101 Helsinki
jäsenliittymiset: www.herpetomania.fi tai jasensihteeri@herpetomania.fi

Linkkejä
http://tarantulas.20megsfree.com/rose/rose.html
http://www.atshq.org/articles/factsheet.html
http://www.atshq.org/articles/Digestion.pdf
http://www.atshq.org/articles/rose.html
http://www.ufsia.ac.be/Arachnology/Pages/Tarantulas.html