Ote PL-palstasta Lehdestä 1/99:

Hei vaan!
Suuressa osassa Suomen akvaarioliikkeistä on myytävänä tulilisko-nimisiä vesiliskoja. Nämä eläimet ovatkin helppohoitoisia ja näitä syistä varmaan yleisimpiä lemmikkiherppejä maassamme. Tuliliskoista tulee kysymyksiä tällekin palstalle jatkuvasti. Tämä esittely sisältää vastaukset nimimerkkien "Kiinnostunut" ja "Yrmy, Körmy, Rulla ja liskot" kysymyksiin, sekä joukon muita tuliliskoja koskevia, yleisesti kyseltyjä asioita.
Nimi "tulilisko" on monella tavalla harhaanjohtava. Lisko tuo helposti mieleen sisiliskon sukulaisineen, siis matelijan. Tuliliskot ovat kuitenkin häntäsammakoita eli sammakkoeläimiä.
Toinen harha syntyy siitä, että tuliliskon nimellä myydään Suomessa useita eri häntäsammakkolajeja, jotka eivät edes ole kovin läheistä sukua toisilleen. Ne vain sattuvat näyttämään samanlaisilta, ja tulemaan samoilta alueilta, Kaakkois-Aasiasta. Useimmiten tuliliskolla tarkoitetaan Cynops-suvun eläimiä, joista C. pyrrhogaster lienee Suomessa yleisimmin myynnissä oleva laji. Se on selkäpuolelta tummanruskea, kymmensenttiseksi jäävä häntäsammakko, jonka vatsa on punertava tai oranssi, ja siinä on tummia läiskiä. Toinen tuliliskona myytävä suku on Paramesotriton, ja siitä yleensä laji P. hongkongensis. Tämä eläin on vaaleamman ruskea, ja kasvaa viidentoista sentin mittaiseksi. Lisäksi pää on sivulta katsottuna kulmikkaampi kuin C. pyrrhogasterin. Vatsa on tälläkin eläimellä punaisten/oranssien läiskien peitossa, mistä näiden eläinten nimessä esiintyvä tuli-sanakin juontaa juurensa. Näiden kahden lajin lisäksi kaupoista voi löytää tulilisko-nimellä muitakin näiden sukujen lajeja, ja vieläpä muidenkin sukujen edustajia, jotka vain sattuvat olemaan päältä ruskeita ja vatsapuolelta punertavia. Onneksi kaikkia lajeja voidaan hoitaa suurinpiirtein samojen ohjeiden mukaan, mutta parasta on aina selvittää myyjältä ostamansa eläimen tieteellinen nimi. Koska vakiintuneita suomenkielisiä nimiä ei näille häntäsammakoille ole, käytän tässä tekstissä sanaa tulilisko, kaikesta sen vääräoppisuudesta huolimatta. Tuliliskot ovat kaikki etupäässä vedessä eläviä lajeja. Nuoruusvaiheessa monet häntäsammakot elävät jonkin aikaa kuivalla maalla, mutta palaavat yleensä veteen sukukypsyyden saavutettuaan. Kaiken ikäisillä eläimillä on kuitenkin aina oltava mahdollisuus valita ovatko ne maalla vai vedessä. Jos ne alkavat viettää pidempiä aikoja maalla, on niiden akvaterraarion maapinta-alan osuutta syytä kasvattaa, jos ne taas näyttävät nauttivan vedestä, voi vesialaa suurentaa. Tuliliskot ovat usein aktiivisia sekä päivisin, että hämärän aikaan. Aktiivisuus riippunee myös jonkin verran lajista, sekä olosuhteista, joissa eläimet asuvat.
Sukupuolten määrittäminen tuliliskoista on vaikeaa. Periaatteessa häntäsammakoilla uroksen pyrstö on korkeanpi ja kloaakki (hännän juuressa oleva patti) suurempi. Tuntomerkit korostuvat lisääntymisaikana, mutta silloinkaan sukupuolen määrittäminen yksittäisestä eläimestä ei ole helppoa. Usein eläinten sukupuoli selviää, kun ne alkavat lisääntyä. Hedelmöityksessä uros kiipeää naaraan selkään ja naaras kiinnittelee munat myöhemmin kasvien lehtiin.
Tuliliskot eivät ääntele. Ainoat äänet mitä ne saavat aikaan syntyvät niiden rapistellessa pohjasoraa tai haukatessa happea pinnalta. Häntäsammakoiden ikäennätys on 25-vuoden tienoilla, mutta tuliliskot eivät ole näin pitkäikäisia, vaan elävät yleensä hyvässä hoidossa vajaat kymmenisen vuotta. Valitettavan usein tuliliskot eivät kuitenkaan elä erilaisista hoitovirheistä johtuen kuin vuoden, pari.
Tuliliskojen asumukseksi sopii parhaiten tavallinen akvaario. Altaan tulisi paria eläintä varten olla vähintään kuudenkymmenen litran vetoinen, isommalle eläinmäärälle yli sata litraa vetävätkään tankit eivät ole liian suuria. Tuliliskot eivät tarvitse korkeaa akvaariota, vaan pohjan pinta-ala ratkaisee. Usein tuliliskoja asutetaan satalitraisiin altaisiin, joiden pohjan mitat ovat luokkaa 70x35 senttiä. Sellaiseen sopiva eläinmäärä on mielestäni puolenkymmentä yksilöä, riippuen tietenkin eläinten koosta ja sopivien piilopaikkojen määrästä sisustuksessa. Akvaarion pohjalle levitetään niin karkeaa soraa, etteivät eläimet pysty syömään sitä. Lisäksi olisi hyvä, että sora olisi pyöristettyä, jolloin eläimet eivät saa siitä hankaumia tai haavoja herkkään ihoonsa.
Veden lämpötilan tulisi olla kahdenkymmenen asteen tuntumassa. Erilistä lämmitintä ei tarvita, ja normaali huoneenlämpökin on monissa kerrostaloissa hiukan liian korkea tuliliskoille, joille optimilämpötila on kaksikymmentä astetta. Jos eläimiä haluaa talvella horrostuttaa, lasketaan lämpötila silloin viiden asteen tuntumaan. Tämä ei kuitenkaan ole yleensä tarpeellista, vaan eläimet lisääntyvät ilmankin horrosta. Myöskään odotettavaan elinikään horroksella tai sen puuttumisella ei ole kovin suurta vaikutusta.
Tuliliskot eivät myöskään tarvitse maalle lämpölamppua kuten oikeat, matelijoihin kuuluvat liskot. Valaisuun riittää mainiosti tavallinen akvaariokäyttöön suunniteltu loistepuksivalaisin. UV-valon tarpeellisuudesta näkee monenlaisia mielipiteitä alan kirjallisuudessa. Itse en erikoisvaloja käytä, mutten uskalla väittää niiden täysin tarpeettomiakaan olevan.
Veden syvyydeksi valitaan syvimmässä kohdassa reilu kaksikymmentä senttiä siten, että jossain kohtaa pohjasora nousee vedenpinnan yläpuolelle muodostaen rannan. Vaihtoehtoisesti veteen voidaan laittaa esimerkiksi mangrovejuurakoita tai muita keinoteloisia rakennelmia jotka nousevat vedenpinnan yläpuolelle ja sallivat eläinten halutessaan kavuta maalle.
Tuliliskojen akvaarioissa voi huoleti käyttää tavallista vesijohtovettä, eivätkä erilaiset akvaarioihin tarkoitetut vedenparannuskemikaalit mielestäni ole tarpeen. Jos jostain syystä joutuu vaihtamaan suuria määriä vettä kerrallaan, voi sitä seisottaa vuorokauden yli, jotta kloori poistuu ja lämpötila tasaantuu huoneenlämpötilaan. Jotta vesi pysyy hyvälaatuisena kannattaa akvaarioon hankkia suodatin. Altaan ulkopuolelle tulevat suodattimet ovat hieman kalliimpia kuin sisäpuolelle asennettevat pienet moottoroidut kojeet, mutta ne ovat yleensä tehokkaampia. Ne eivät myöskään surise ja tärise vedessä, mikä voi häiritä eläimiä. Tuliliskoilla on kaloilta tuttu kylkiviiva-aisti, joten ne aistivat pienetkin veden värähtelyt. Lisäksi ulkopuolisen suodattimen veden sisään- ja ulostulot on helpompi järjestää siten, ettei altaaseen synny voimakkaita paikallisia virtauksia. Vaikka tuliliskot näyttävät kömpelöiltä, voivat ne varsinkin nuorina yltää uskomattomiin kiipeilysuorituksiin. Akvaarion katon tulee olla peitetty, mutta kuitenkin sellainen, että ilma pääsee vaihtumaan helposti. Itse käytän systeemiä, jossa valaisimen alle jäävä puoli katosta on peitetty lasilla ja toisella puolella on puurimojen väliin viritetyn suurisilmäisen hyönteisverkon peitossa. Tällöin katto on myös helppo avata hoitotoimenpiteiden ajaksi. Akvaarioon tulee istuttaa tiheää vesikasvillisuutta, joka tarjoaa suojaisia paikkoja ja alustan mahdollisille munille.
Muita eläimiä ei tuliliskojen kanssa kannata asuttaa samaan altaaseen. Kääpiökynsisammakot ja kalat tulevat helposti syödyiksi, vaikka ne näyttävätkin liian nopealiikkeisiltä tuliliskojen napattaviksi. Tuliliskojen hoidon useimmiten toistuva osa on päivittäinen ruokinta. Tuliliskot, kuten muutkin sammakkoeläimet ovat lihansöjiä. Niinpä ravinnoksi tulee tarjota erilaisia selkärangattomia. Kotioloissa tämä tarkoittaa sirkkoja, jauhomatoja ja muita kasvatettavissa olevia ötököitä, sekä kesäisin luonnosta kerättyjä hyönteisiä, matoja ja etanoita. Tuliliskot syövät yleensä kaiken, mikä liikkuu ja menee kurkusta alas, ja oppivatpa ne helposti syömään kuolluttakin ruokaa. Sika tai nauta eivät kuulu sammakkoeläinten luonnolliseen ruokavalioon, joten niitä pitäisi välttää ruokinnassa. Vaikka jauhelihaa onkin helposti saatavilla ja se olisi valmiiksi sopivan kokoista, on se liian rasvaista häntäsammakoiden ravinnoksi. Vähärasvaista lihaa tai maksaa voi eläimilleen silloin tällöin antaa, mutta vain poikkeustapauksina. Kalaa sensijaan jotkin tuliliskot syövät erityisen mielellään. Pakastettuja ruokia suosiva herppiharrastaja voi tarjota eläimilleen myös pakastettuja verimatoja ja surviaissääksentuokkia. Valitse käytettävät ruoat aina lemmikkisi kokoon mukaan. Häntäsammakot eivät pureksi ruokaansa, vaan nielevät kaiken aina kokonaisena. Käytännössä ruokintaan on kaksi toimivaa vaihtoehtoa. Voit joko ruokkia eläimesi yksitellen pinseteillä, jolloin ne innostuvat kuolleestakin ruoasta kun se kerran liikkuu, tai voit laittaa ruokaeläimet sellaisenaan veteen. Pahimman sotkun välttämiseksi altaan pohjalle kannattaa laittaa tarpeeksi syvä ruokakuppi, jonka pohjalle ruoka sitten laitetaan. Tämä estää jossain määrin ruoan leviämistä pitkin allasta. Syömättömät ruokaeläimet pitää aina kerätä pois vedestä, jotteivat ne ala pilaantua ja likaa vettä. Samoin myös näkyvät jätökset ja katkeilleet kasvien osat kannattaa siivota altaasta päivittäin.
Vettä vaihdetaan silloin tällöin, riippuen siitä kuinka tehokas suodatin on ja kuinka paljon vesikasveja akvaariossa kasvaa. Nyrkkisääntönä pidän sitä, että parin viikon välein vaihdetaan noin puolet vedestä. Tässä asiassa saa kuitenkin jokainen käyttää maalaisjärkeään. Siivoustiheys on allaskohtainen asia. Kuitenkin on parempi vaihtaa vähän vettä usein kuin kaikki vesi kerralla, mutta harvoin. Muista kuitenkin, että akvaarion siivous häiritsee aina eläimiä, ja aiheittaa niille stressiä. Pari kertaa vuodessa kannattaa suorittaa suursiivous, jossa pohjasora pestään ja levät jynssätään eri pinnoilta. Älä käytä akvaarion pesuun mitään kemikaaleja, puhdas vesi riittää mainiosti. Kun tarjoat lemmikeillesi asialliset olosuhteet elävät ne pidempään ja alkavat todennäköisesti lisääntyä. Tällöin harrastus saa uuden, syvemmän olemuksen. Lisätietoja Cynops-lajien lisääntymisestä löydät esimerkiksi Herpetomanian 3-4/1998 postilaatokkopalstalta, jossa Aki Suzuki esittelee näiden eläinten kasvattamista.

- Joonas Gustafsson

Takaisin Postilaatikon arkiston pääsivulle