![]() |
|||||||||
|
|
Ote PL-palstasta lehdestä 3/2003:Matelijat työksiOnko olemassa mitään matelijoihin liittyvää työtä eläinlääkärin työn lisäksi? Olen allerginen kissoille, koirille ja todennäköisesti muillekin karvaturreille. Liskofani Emilia Matelijoihin liittyviä työpaikkoja kannattaa etsiä vaikka eläinkaupoista, yleisöterraarioista tai eläintarhoista. Työt ovat yleensä eläinten ja terraarioiden hoitoa ja siivousta tai myyntityötä. Parhaiten töitä saa ottamalla henkilökohtaisesti yhteyttä potentiaalisiin vaihtoehtoihin. Kysymykseen voisivat tulla myös erilaisten järjestöjen tutkimus- tai suojeluprojektit, joissa usein kaivataan vapaaehtoisia avustajia. Kts. Herpetomanian vol. 11 nro 2 artikkeli merikilpikonnien suojeluprojektista. Näitä hommia pitää etsiä ulkomailta esim. tietoverkkojen välityksellä. Myös akateemista uraa voi harkita yhtenä vaihtoehtona. Sillä tiellä ensimmäinen vaihe on hankkiutua johonkin yliopistoon opiskelemaan biologiaa (eläintiedettä). Ulkomaisissa yliopistoissa voi opiskella jopa itse herpetologiaa. Lähimmät paikat lienevät Englannissa.
Eräs varteenotettava vaihtoehto on myös laittaa oma osaamisensa peliin ja työllistää itse itsensä. Kirjoittaa lehtiin, laatia nettisivuja, valokuvata tai vaikka perustaa oma yritys. "Matelija-alalla", niin kuin kai kaikissa työpaikoissa, henkilökohtaiset ominaisuudet loppujen lopuksi ratkaisevat sen, kuka töitä saa ja ennen kaikkea sen, kuka töissä pärjää ja viihtyy.
Takaisin Postilaatikon arkiston pääsivulle
|
| © Suomen herpetologinen yhdistys ry. PL 1272, 00101 Helsinki. |
| Mikä on Herpetomania? |
| Uusin lehti |
| Aiemmat lehdet |
| Kuinka tilaan lehden? |
| Mediakortti |
| Kuinka kirjoitan lehteen? |
| Postilaatikko-palsta |
| Herpetomarket-palsta |
| Yhdistyksen tulevat tapahtumat |
| Yhdistys tiedottaa |
| Muita herpetologisia tapahtumia |
| Ilmoita tapahtumasta |