EtusivuArtikkelit › Natrix natrix – Rantojemme kaunotar

Natrix natrix – Rantojemme kaunotar

Niina Jaakkola

Julkaistu lehdessä 3/2014

Kuten varmasti kaikki tätä lehteä lukevat tietävät, rantakäärme (Natrix natrix) on yksi kolmesta Suomen luonnossa tavattavasta käärmeestä. Silloin tällöin lajista kuulee yhä käytettävän myös vanhaa nimeä tarhakäärme. Suomen lisäksi rantakäärmeen levinneisyysalue kattaa lähes koko Euroopan lukuun ottamatta Skandinavian pohjoisosia, Irlantia ja Välimeren saaria.

Asialle vihkiytyneemmät herpetobongarit lupailevat, että rantakäärme on Suomen käärmeistä helpoin tavata luonnossa. Etenkin maamme lounaisosissa ja etelärannikolla se on melko yleinen näky. Suomen pohjoisin rantakäärme on tiettävästi tavattu Paltamossa.

Itse onnistuin kuitenkin tapaamaan rantakäärmeen luonnossa vasta tänä kesänä, siis rehellisesti aikuisiällä. Universumi tarjosi kuitenkin mehevän lohdutuspalkinnon, sillä näin saman kesän aikana vielä toisenkin kaunottaren. Sen uiskentelua pääsin seuraamaan pitkän tovin, minkä vuoksi kotoinen rantakäärme nousi välittömästi allekirjoittaneen lempikäärmeiden listalle.

Miltä rantakäärme näyttää?

Vaikka rantakäärme on tavallisesti vain 70-80 cm pitkä, on se silti Suomen suurin käärme. Esimerkiksi brittien samaista lajia esittelevät tekstit antavat kuitenkin maksimikooksi huimat 190 cm, joten kelvollisemmissa oloissa rantakäärmeellä lienee potentiaalia kasvaa meikäläistä suuremmaksi. Naaraat kasvavat huomattavasti suuremmiksi kuin koiraat.

Väriskaalassa on runsaasti vaihtelua. Rantakäärme voi olla vihertävä, ruskean- tai mustanharmaa tai vaikka kokonaan musta. Joillakin yksilöillä on selässä tummempia täpliä, kyljissä vaaleaa pilkutusta tai tummia pystysuuntaisia raitoja.
 

Tämän Uutelan asukkaan pohjavärityksessä erottuu vain vähän pilkkuja.

 
Rantakäärmeellä on lähes aina suuret, vaaleat niskatäplät, joista se on helppo tunnistaa. Täplien väri vaihtelee valkoisesta keltaisen kautta oranssiin. Täysin mustilla rantakäärmeillä täpliä ei näy, mutta tällaiset yksilöt ovat harvinaisia.

Kyy vai rantakäärme?

Olen saanut vuosien varrella useita puheluita enemmän tai vähemmän tutuilta ihmisiltä, jotka ovat huolissaan pihaan luikerrelleen käärmeen todellisesta identiteetistä. Olen sanoinkuvaamattoman tyytyväinen, että jotkut vaivautuvat selvittämään asiaa, sillä aikojen saatossa moni rantakäärmeraukka on varmasti päässyt hengestään epätietoisuuden vuoksi. Jos paikalla ei ole henkilöä, joka pystyy sataprosenttisesti vannomaan, että kyseessä ei ole kyy, käärmeen tappaminen ”varmuuden vuoksi” on helppo ratkaisu.

Todellisuudessa kyy ja rantakäärme on kuitenkin helppo erottaa toisistaan. Suuremman kokonsa lisäksi rantakäärme on kaiken kaikkiaan solakka ja tasaisesti häntää kohden kapeneva. Kyy sen sijaan on ruumiinrakenteeltaan lyhythäntäinen ja pönäkkä.

Rantakäärmeellä on silmien takana suuret, kilpimäiset suomut, jollaisia kyyllä ei ole. Silmäterä on rantakäärmeellä pyöreä, kyyllä kissamainen viiru.

Sukeltava saalistaja

Saalistaessaan rantakäärme on aktiivinen liikkuja toisin kuin monet muut käärmeet, joiden metsästystaktiikka on lähinnä odottavan vaaniva. Kuten tieteellinen nimi (Natrix natrix, vesikäärme) osoittaa, rantakäärme on erinomainen liikkuja vedessä. Rantakäärme ui pitkiä matkoja ja sukeltaa taitavasti yli puolen tunnin ajan. Se on nopealiikkeinen toki myös maalla ja tarvittaessa jopa kiipeilee jonkin verran.
 

Vankkarakenteinen naaras valmistautuu nielemään sammakon lammen rannalla.

 
Etevänä kalastajana rantakäärme syö pääasiassa kaloja, mutta myös sammakkoeläimet, jopa rupikonnat, kelpaavat hyvin. Saaliinsa se voi nautiskella joko maalla tai vedessä, tarvittaessa myös kokonaan pinnan alla. Isot yksilöt syövät myös pikkunisäkkäitä, poikaset puolestaan hyönteisiä, matoja ja sammakontoukkia.

Näyttelijäsuorituksia!

Rantakäärmeellä on lukuisia luonnollisia vihollisia kuten mäyrät, supikoirat, siilit ja haukat. Pedon ahdistellessa rantakäärme pyrkii ensisijaisesti pakenemaan maakoloon tai veden alle. Jos se kuitenkin jää kiinni, se sihisee ja pullistelee yrittäen näyttää suurelta. Se voi myös ruiskauttaa pahanhajuiset ulosteet hyökkääjän päälle.

Mereen paennut rantakäärme haistelee, onko jo turvallista palata kuivalle maalle.

Viimeisenä oljenkortenaan rantakäärme näyttelee kuitenkin kuollutta. Se kellahtaa selälleen, avaa suunsa ja antaa kielensä roikkua velttona suupielestä. Näytös on erityisen uskottava, sillä rantakäärmeen hengitysliikkeitä ei pysty havaitsemaan. Tarvittaessa rantakäärme voi esittää kuollutta pitkäänkin.

Tuhansia munia

Kun huhti-toukokuussa päättyvä horros on ohi, rantakäärmeet siirtyvät suunnittelemaan parittelua. Ensimmäisenä soidinpaikoille hakeutuvat koiraat, joista useampi voi kosiskella samaa naarasta. Koiraat värisyttävät häntäänsä ja kiertyvät itseään huomattavasti suuremman naaraan ympärille hieroen leuanalustaan naaraan päälakea vasten.
 

rantak-3

 
Noin kaksi kuukautta parittelun jälkeen naaras munii 6-40 munaa kosteaan paikkaan kuten rakkolevävalliin tai ympäristön salliessa esimerkiksi lehti- tai lantakasaan. Kompostit toimivat myös hyvin, sillä kompostin lämpö takaa munille sopivan korkean lämpötilan.

Jos munintapaikka on hyvä, useat naaraat kokoontuvat munimaan samaan paikkaan. Ennätys lienee vuodelta 1967 Mecklenburgista, jossa samasta kasasta laskettiin yli 3 500 rantakäärmeen munaa.
Munat ovat ulkonäöltään tyypillisiä käärmeen munia, pitkulaisia ja himmeän valkoisia, kooltaan noin 21-27–millisiä. Haudontaolosuhteista riippuen pienet, noin 15-senttiset poikaset kuoriutuvat 5-11 viikossa. Suomessa rantakäärmenaaras munii vain joka toinen vuosi.

Wanhan ajan elättikäärmeet

Rantakäärmeet eivät ole aina kärsineet suomalaisten käärmevainosta, päinvastoin. 1600-luvulta lähtien löytyy tietoa maatalojen pihapiireissä ja karjan lypsytarhoissa pidetyistä elättikäärmeistä, joita ruokittiin ja suojeltiin. Kesy rantakäärme saattoi asua myös tuvassa uunin tai lattian alla, karjasuojassa, navetassa, hevostallissa tai saunassa, sillä niiden katsottiin suojelevan ja ylläpitävän talon menestystä ja toimivan talon yliluonnollisina vartijoina. Samassa taloudessa saattoi olla useita elättikäärmeitä, joista jokaisella oli oma nimensä.

Rantakäärmeiden erityissuojeluksessa oli ennen kaikkea lypsykarja. Käytännössä käärmeet munivat karjatarhojen lämpimiin lantakasoihin, mistä juontaa juurensa myös vanha nimi, tarhakäärme. Muita hauskoja vanhoja nimityksiä ovat muun muassa lyylitys-, asuma-, piimä-, vaalima- ja haltiakäärme sekä omat suosikkini, maitomato ja maitotoukka.

Elättikäärmeelle uhrattiin muun muassa vastalypsettyä maitoa, joka kaadettiin lypsyltä tullessa käärmeen omaan kuppiin. Oli tärkeää, että maitoa annettiin ensimmäisenä nimenomaan maitomadolle. Jos käärmeen ruokintaa laiminlyöntiin, talosta meni maito- ja voionni. Pahimmassa tapauksessa kotieläimet saattoivat kuolla tai lehmät alkoivat lypsää verta!

Kerrotaan, että käärmeellä oli myös vahva, yliluonnollinen side ruokkijaansa. Jos käärme tapettiin, sen isäntä tai emäntä sairastui vakavasti, joskus jopa kuoli. Isännän tai emännän tehtäviin kuului tietenkin myös käärmeen kutsuminen maitokipolle. Juvalla käärmeitä kutsuttiin talon alta maitokupille huutamalla ”Kuoso kuoso”, kun taas Hartolassa kutsu kuului: ”Matoset, matoset, tulkoa syömää!” Joutsenossa käärmeitä kutsuttiin huutaen ”Tittir litlit, tittir litlit”, Räisälässä ”Listoo listoo”. Suomenniemellä huudeltiin ”Rissa, rissa, rissa” ja Valkealassa ”Miisu, Maisu maijolle”.

Aivan supisuomalainen käytäntö ei ole kuitenkaan kyseessä, sillä kotikäärmeitä on pidetty Ruotsissa jo 1500-luvulla varsin samaan tyyliin. Vastaavia kuvauksia löytyy myös muualta Skandinaviasta, Venäjältä ja Baltian maistakin. Erityisen kunnostautuneita käärmeenpitäjiä ovat olleet liettualaiset, jotka kunnioittivat rantakäärmettä tuhansien vuosien ajan auringon maanpäällisenä ilmentymänä.

Omaa elättikäärmettä hankkimassa?

Suomessa rantakäärme on rauhoitettu, joten sen pyydystäminen terraarioon on yksiselitteisesti luonnonsuojelulaissa kielletty, vaikka elätin suunnittelisikin vapauttavansa kesän päätteeksi. Maailmalla rantakäärmeillä alkaa kuitenkin olla pitkä historia myös herppiharrastuksessa, joten terraario-oloissa syntyneitä poikasia on mahdollista löytää esimerkiksi messuilta.
Brittikasvattajien terraario-oloissa poikasia on näkynyt kaupattavan muun muassa Hammin kuuluisilla Terraristika-messuilla. Ainakin osalla englantilaiskasvattajista on myös tapana päästää käärmeensä lammikolliseen ulkotarhaan kesäkuukausiksi, mikä on mielestäni ajatuksena viehättävä.

Muita maailmanmarkkinoilla vilahtelevia Natrix-suvun lajeja ovat muun muassa noppakäärme Natrix tessellata sekä kyyrantakäärme, Natrix maura.
 

Natrix natrix, shoreline beauty
Of the three native snake species in Finland, the grass snake is the easiest to meet in the wild. It is the largest of Finnish snakes, up to 80 cm long, slender, and its coloration varies from greenish through different shades of gray to pitch black. It is easy to tell apart from viper by the yellowish spots that it usually has on either side of the head. Grass snakes prey in water as well as on land, they eat fish, frogs, and sometimes even small rodents. They mate after their hibernation ends in April or May, and two months later the female lays 6 to 40 eggs in a warm, moist place such as pile of compost. In olden times people in Finland, Scandinavia, Russia and the Baltic thought grass snakes could protect a household and especially cattle, and people let them inside houses and offered them fresh milk. Keeping a wild grass snake in a terrarium even temporarily is now forbidden.