EtusivuArtikkelit › Kryptosporidioosi – salakavala tappaja

Kryptosporidioosi – salakavala tappaja

Johanna Raulio-Meskanen

Julkaistu lehdessä 2/2014

Cryptosporidium serpentis ja Cryptosporidium saurophilum ovat yleisiä kokkideihin kuuluvia loisalkueläimiä matelijoilla. Kryptosporidit voivat aiheuttaa tartunnan saaneilla matelijoilla erittäin vakavan, kuolemaan johtavan sairauden. Tarkan diagnoosin tekeminen ennen eläimen kuolemaa voi olla vaikeaa.

Tämän artikkelin ensimmäinen versio on julkaistu jo vuonna 2001 (Herpetomania numero 2). Koska suurin osa nykyisistä Herpetomanian lukijoista ei ole tätä luultavasti lukenut – ja tietokin taudin suhteen on lisääntynyt – päätin elvyttää ja päivittää jutun nykyaikaisemmaksi.

Biologia ja elinkierto

Kryptosporidit kuuluvat kokkideihin (Coccidia) ja ovat yksisoluisia loisia, joilla on suora elinkierto, eli niiden koko kehitys tapahtuu yhdessä isäntäeläimessä. Koska ne eivät siis tarvitse väli-isäntiä, ne pystyvät lisääntymään hyvin myös terraario-oloissa.

Kryptosopridit infektoivat suun kautta maha-suolikanavan ja sen rauhaset. Ne asettuvat suoliston ns. mikrovilluskerroksen soluihin ja lisääntyvät siellä. Noin 80 % syntyvistä ookystista eli tartunnallisista kehitysvaiheista, ”munista” (sisältävät neljä tartuntakykyistä sporotsoiittia), muodostaa ympärilleen kestävän, paksun seinämän. Ne kulkeutuvat ulosteen mukana ulos ja infektoivat uusia isäntiä (tai lisäävät vanhan isännän loistaakkaa) joutuessaan isäntäeläinten ruoansulatuskanavaan. Ookystista 20 % ei muodostakaan paksua kuorta, vaan sporotsoiitteja ympäröi vain ohut kalvo, joka repeää pian ookystan vapauduttua isäntäsolusta. Tämä johtaa siis infektiivisten sporotsoiittien vapautumiseen suoleen – ja uusien solujen infektoitumiseen ja elinkierron alkamiseen taas alusta.

Leviäminen

Kryptosporideja on (vähintään) 13 validia lajia, jotka infektoivat eri selkärankaisryhmiä: C. muris, C. andersoni, C. parvum, C. hominis, C. wrairi, C. felis, ja C. canis (nisäkkäät), C. baïleyi, C. meleagridis, ja C. galli (linnut); C. serpentis ja C. saurophilum (matelijat), sekä C. molnari (kalat).

Kryptosporidit eivät juuri tartu ryhmien välillä, mutta ryhmien sisällä on tavattu jonkin verran risti-infektioita, esim. ihmisillä tautia aiheuttava C. parvum voi tarttua myös imeväisikäisiin hiiriin ja vasikoihin, mutta esim. C. serpentis ei aiheuta tautia nisäkkäissä, ei siis ihmisissäkään. Matelijoiden C. serpentis voi aiheuttaa tautia sekä käärmeissä että liskoissa, mutta C. saurophilum nykytiedon mukaan vain liskoissa.

Varsinkin matelijoilta arvellaan löytyvät vielä uusia kryposporidilajeja, koska taudinaiheuttajien perimää tutkittaessa on löydetty yllättävän paljon eroavaisuuksia.

Kryptosporidien ookystat eli tartunalliset kehitysvaiheet, ”munat”, tarttuvat ns. feko-oraalitietä eli loista kantavan eläimen ulosteesta suun kautta terveisiin. Myös oksennus saattaa sisältää melkoisia määriä ookystia.

Tavallisin leviämistie on veden mukana, mutta leviämistä tapahtuu myös suoraan toisiinsa kosketuksissa olevien eläinten välillä. Lisäksi leviämistä voi tapahtua terraariosta toiseen myös tavaroiden, hoitajan käsien ja hoitovälineiden välityksellä.

Etenkin ns. ”kierrätyshiiret” eli useammalle käärmeelle peräkkäisesti tarjotut samat ruokaeläimet voivat levittää kryptosporideja. Kryptosporidioosin ensioireena on ruokahaluttomuus, mikä johtaa helposti siihen, että säästäväinen hoitaja tarjoaa syömättä jääneen ruokaeläimen seuraavaan terraarioon, jolloin taudinaiheuttajat leviävät helposti kaikkiin käärmeisiin.

Joissain tapauksissa myös hyönteisten on todettu levittävän kryptosporideita hyönteisiä syöviin lajeihin.

Tauti ei tartu ruokaeläimistä, ellei niitä ole pidetty ensin sairaan tai sairautta kantavan eläimen kanssa tekemisissä, esim. hiirien C. muris tai C. parvum ei tartu matelijoihin. Sen sijaan hiirien kryptosporidien ookystat saattavat tulla käärmeen ulosteessa ehjinä läpi, jolloin ne saattavat sekoittaa diagnoosin tekoa ulostenäytteestä.

Säilyminen ympäristössä

Kryptosporidit ovat kuuluisia siitä, miten hyvin ne säilyvät ympäristössä. Niiden ookystat saattavat säilyä terraario-oloissa infektiokykyisinä useita kuukausia, ehkä jopa vuosia. Useimmat desinfiointiaineet eivät tehoa lainkaan niihin, vaan niiden tuhoamiseen tarvitaan melko voimakkaita ja ärsyttäviä myrkkyjä, joiden käyttö on käytännössä hankalaa. Ookystat tuhoaa kuivuus, yli 65 asteen lämpö, 5-10-prosenttinen ammoniakki, 10-prosenttinen formaliinin ja glutaraldehydin seos sekä 3-prosenttinen vetyperoksidi. Käytännössä kannattaa käyttää kuivattamista ja kuumentamista esim. uunissa tai saunassa niin usein kuin mahdollista ja turvautua myrkkyihin vain pakon edessä. Jos kuitenkin kemiallista desinfiointia tarvitaan, lienee paras ja turvallisin 3-prosenttinen vetyperoksidi (99 prosentin teho).

Isäntäeläimet

Cryptospridium serpentis infektoi useimpia matelijaryhmiä. Kryptosporidioosia on tavattu erittäin monilla matelijalajeilla, mukaan lukien useita käärmelajeja (Boidae, Colubridae, Elapidae ja Viperidae), 15 liskolajia (Agamidae, Gekkonidae, Chameleonidae, Helodennatidae, Lacertidae, Teidae ja Varanidae) sekä viisi kilpikonnalajia (Chelonidae).

Erityisen herkkinä sairastumaan tartunnan jälkeen pidetään mm. kalkkarokäärmeitä (etenkin pienempiä lajeja), maitokäärmeitä (Lampropeltis triangulum ssp., viljakäärmeitä (Elaphe gutwta guttata), idänindigoja (Dryntarchon corais couperi), vihreitä puuboia (Corallus canina), kuningasboia (Boa constrictor), albiinoja kolubrideja (erityisesti Pityophis-suvun käärmeitä) ja albiinoja elapideja (etenkin monakkelikobra (Naja kaouthia) ja death adder (Acanthopis antareticus).

Liskoista herkimpiä lienevät gekot, kameleontit ja lasertidit.

Kilpikonnissa loinen on kohtalaisen yleinen, mutta ei aiheuttane sairautta kuin poikkeustapauksissa. Kilpikonnat toimivatkin muiden kestävämpien lajien ohella loisen tärkeinä varastoina, joista se tarttuu herkempiin.

Krokotiilieläimissä kryptosporidioosia on tavattu satunnaisesti.

Sammakkoeläimillä kryptosporideja on tavattu satunnaisesti, ainakin amerikanrupikonnalla (Bufo americanus) ja kirjosarvisammakolla (Ceratophrys ornata). Tartunta – ja varsinkin kliininen sairaus – lienevät sammakkoeläimillä hyvin harvinaisia.

Oireet

Käärmeillä ensimmäinen oire on useimmiten syömättömyys tai regurgitaatio (oksentaminen) noin 12-48 tuntia ruokailun jälkeen. Tämän jälkeen saattaa kestää viikkoja, jopa kuukausia, ennen kuin muut oireet tulevat näkyviin. Muihin oireisiin kuuluu tyypillisesti voimakas laihtuminen nälkiintymisen takia sekä turvotus käärmeen ensimmäisen ja toisen kolmanneksen välissä. Turvotus johtuu tällä alueella sijaitsevan mahalaukun limakalvon sairaalloisesta paksuuntumisesta. Lopulta tauti johtaa aina kuolemaan. Käärmeiden oireet johtuvat niille tyypillisestä taudinkulusta: kryptosporidioosi aiheuttaa niillä mahalaukun ja suoliston limakalvon paksuuntumista, joten on luonnollista, että lähes tukkeutuneen ruoansulatuskanavan takia pääoire on oksentelu.
 

Tyypillinen kryptosporidioosin takia lopetettu käärme: erittäin laiha ja huonokuntoinen yksilö, jolla on selkeä turvotus mahalaukun kohdalla eturuumiissa.

Lähikuva mahalaukun tienoilta, kuvassa näkyy hyvin, miten suomut ovat eronneet toisistaan ihon venymisen takia.

 
Liskoilla ensimmäinen oire on yleensä runsas ripuliuloste, jonka jälkeen seuraa laihtumista, syömättömyyttä ja apaattisuutta sekä kuolema. Myös liskojen oireet johtuvat niille tyypillisestä taudinkulusta: kryptosporidioosi aiheuttaa niillä suoliston ja mahalaukun limakalvon surkastumista ja toimintahäiriöitä.

Liskoilla on joskus havaittu myös epätyypillisiä kryptosporidioositapauksia mm. sylkirauhasissa, munuaisissa ja korvan ja nielun välisessä käytävässä. Tällaisissa tapauksissa oireet ovat tietenkin poikkeavat.

Diagnostiikka

Diagnoosi tehdään varmimmin kuoleman jälkeen ruumiinavauksessa mahan ja suoliston limakalvoista. Eläimen eläessä varman diagnoosin teko on vaikeaa, jos eläimellä ei vielä ole tyypillisiä, pitkälle edenneen sairauden oireita (mahan turvotus, oksentelu, laihtuminen). Diagnoosi voidaan kuitenkin tehdä sairaalle eläimelle melkoisen varmasti ulostenäytteestä, oksennuksesta tai mahahuuhtelunäytteistä laboratoriossa ELISA-tekniikalla, erikoisvärjäyksellä tai PCR-tekniikalla.
 

Käärmeen vatsa avattuna: turvonnut mahalaukku näkyy hyvin kuvassa.

raulio_4

Paksuseinäinen mahalaukku täynnä tulehduseritettä. Tällä käärmeellä oli lisäksi kryptosporidioosille tyypillinen taudin loppuvaiheen toissijainen bakteeritulehdus, joka aiheutti eritteen kertymisen mahalaukkuun.

 
Näytetuloksia arvioitaessa on kuitenkin pidettävä mielessä, että osalla eläimistä on vastustuskyky kryptosporidioosia vastaan siten, että ne eivät itse sairastu, vaan kantavat taudinaiheuttajaa oireettomina. Itse asiassa suurin osa kryptosporidioosipositiivisista eläimistä ei ilmeisesti koskaan sairastu tautiin. Helpoiten sairastuvatkin eläimet, joita tartunnan jälkeen stressataan jollain tavalla (esim. muuttostressi) tai joilla on muita taudinaiheuttajia yhtaikaisesti.

Kantajien löytäminen on varminta juuri PCR-tekniikalla sen ylivertaisen herkkyyden takia. Tämäkään menetelmä ei ole täysin varma, sillä jos eläin ei näytteenottohetkellä eritä ooskystia, eivät ne tietenkään näy millään menetelmällä.

PCR-menetelmä mahdollistaa myös kryptosporidien lajinmäärityksen. Tämä on joissain tapauksissa tarpeen, esim. menetelmän avulla voidaan erottaa käärmeen syömän ruokaeläimen kryptosporidien aiheuttama väärä positiivinen tulos käärmeen oikeasta tartunnasta.

Hoito

Kryptosporidioosiin ei käärmeillä eikä liskoilla ole turvallista ja toimivaa lääkitystä. Taudin nujertamiseksi on kokeiltu erilaisia muilla eläimillä toimivia lääkkeitä, mutta ne eivät joko tehoa tai aiheuttavat isäntäeläimelle liian voimakkaita sivuvaikutuksia (maksatulehdusta, kuoleman). Parhaat hoitotulokset onkin näillä eläimillä saatu yllättäen hyperimmunisoidulla lehmän ternimaidolla, mutta sekään ei ilmeisesti voi enää pelastaa pitkälle edenneitä tapauksia. Tätä ihmelääkettä ei Suomessa ainakaan tällä hetkellä ole saatavilla.

Hetkellistä helpotusta ongelmaan voivat tuoda antibiootit trimetopriimi-sulfametoksatsoli, halofuginoni, spiramysiini ja paromomysiini (ne tappavat muut ns. sekundaariset taudinaiheuttajat). Lääkityksen loppuessa taudin oireet kuitenkin palaavat aina.

Tartunnan saaneiden kilpikonnien ookystien eritys on saatu loppumaan toltratsuriililla (vasikoiden, lampaiden ja lintujen kokkidilääke, Baycox®), mutta käärmeille ko. aine on hyvin myrkyllistä. Myös paromomysiinillä on saatu tautia kantavien parta-agamien ookystaeritys loppumaan.

Tilanne Suomessa

Suomessa matelijoiden kryptosporidioosia on varmasti ollut yhtä kauan kuin Suomessa on ollut matelijoita elätteinä. Omassa praktiikassani olen löytänyt tautia ja kantajia lähinnä viljakäärmeistä ja leopardigekoista. Suomeen tuotavia eläimiä ei testata mitenkään maahantuonnin yhteydessä kyptosporidiumin varalta.

Suomen luonnonvaraisten matelijoiden kryptosporiditilannetta ei liene kukaan koskaan tutkinut. Esimerkiksi Japanissa on tutkittu vuonna 2008 suolen sisältöä ja ulosteita 469 käärmeeltä. Tutkittuja lajeja oli viisi ja ookystia löytyi vain yhdestä lajista (Rhabdophis tigrinus). Kryptosporidirevalenssi kyseisessä lajissa oli keskimäärin 26 % tutkitulla alueella.

Kirjallisuutta:

Klingenbcrg, R. J. 1993: Understanding Reptile Parasites – a basic manual for herpetoculturists and veterinarians. Advanced Vivarium Systems. Philadelphia: WB. Saunders Co

Nathan, R. 1999: Cryptosporidiosis — Roundtable, Bulletin of the Association of Reptilian and Amphibibian Veterinarians, 9(3).

Douglas, R. M. 2006: Reptile Medicine and Surgery. 2. painos. Philadelphia: Saunders Elsevier.

Xiao, L., Fayer, R., Ryan, U. & Upton, S.J. 2004: Cryptosporidium Taxonomy: Recent Advances and Implications for Public Health. Clin Microbiol Rev., 17(1): 72–-97.

Brower, A. I. & Cranfield, M.R. 2001: Cryptosporidium sp.-associated enteritis without gastritis in rough green snakes (Opheodrys aestivus) and a common garter snake (Thamnophis sirtalis). J Zoo Wildl Med., 32(1):101-5.

Kuroki,T., Izumiyama, S., Yagita, K., Une, Y., Hayashidani, H., Kuro-o, M., Mori, A., Moriguchi, H., Toriba, M., Ishibashi, T. & Endo T. 2008: Occurrence of Cryptosporidium sp. in snakes in Japan., Parasitol Res. 103(4):801-5

Grosset, C., Villeneuve, A., Brieger, A. & Lair, S. 2011: Cryptosporidiosis in Juvenile Bearded Dragons (Pogona vitticeps): Effects of Treatment with Paromomycin. Journal of Herpetological Medicine and Surgery: March 2011, Vol. 21, No. 1, pp. 10-15.

Weir, S.C., Pokorny, N.J., Carreno, R.A., Trevors, J.T. & Lee, H. 2002: Efficacy of Common Laboratory Disinfectants on the Infectivity of Cryptosporidium parvum Oocysts in Cell Culture. Appl. Environ. Microbiol. May 2002 vol. 68 no. 5, pp. 2576-2579