Suomen herpetologinen yhdistys ry julistaa haettavaksi
henkilökohtaisen 500 euron suuruisen apurahan.
Apuraha voidaan myöntää:
sammakkoeläinten ja/tai matelijoiden suojelua edistävään hankkeeseen
Summa voidaan jakaa useamman hakijan kesken.
Hakijan ei välttämättä tarvitse olla yhdistyksen jäsen.
Hakijan tulee ilmoittaa selkeästi mihin rahaa haetaan.
Apurahaa ei myönnetä takautuvasti jo tehdystä työstä,
erillisiin painatuskuluihin, tai työehtosopimusten mukaisiin
päivärahoihin ja kilometrikorvauksiin.
Vapaamuotoiset, enintään kolme sivua pitkät hakemukset
tutkimus- tai hankesuunnitelmineen ja kustannusarvioineen tulee lähettää 31.3.2012
mennessä sähköpostilla osoitteeseen hallitus@herpetomania.fi
Hakijan muu mahdollinen rahoitus on ilmoitettava, ja hakemukseen tulee
liittää CV. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. Apurahan
myöntämisestä päättää Suomen herpetologisen yhdistyksen hallitus, ja
päätös on nähtävillä yhdistyksen internetsivuilla (www.herpetomania.fi)
1.5.2012 mennessä. Myönteisestä päätöksestä ilmoitetaan hakijalle myös
kirjeitse tai sähköpostilla.
Apurahan saaja on velvoitettu laatimaan yhdistyksen hallitukselle lyhyt
kirjallinen raportti tutkimuksen/hankkeen edistymisestä sekä yleistajuinen
artikkeli julkaistavaksi yhdistyksen jäsenlehdessä Herpetomaniassa
(kummatkin tulee toimittaa hallitukselle vuoden 2012 loppuun mennessä).
Myönnetty apuraha maksetaan 14 pv kuluessa siitä, kun em. raportti ja
artikkeli on toimitettu yhdistyksen hallitukselle.
Lisätietoja vuoden 2012 apurahasta saa Suomen herpetologisen yhdistyksen
hallitukselta yllä mainituista osoitteista.
Yhdistyksen lausunto vieraslajistrategiatyöryhmän esityksestä
Maa- ja metsätalousministeriö tilasi syksyllä 2008 perustamaltaan asiantuntijatyöryhmältä ehdotuksen kansalliseksi
vieraslajistrategiaksi. Työryhmä sai ehdotuksensa valmiiksi maaliskuussa 2011.
Yhteensä 202-sivuinen dokumentti sisältää lukuisia konkreettisia tapoja ja toimintasuunnitelmia siitä kuinka nykyään maatamme
vaivaavista vieraskasvi- ja eläinlajeista päästäisiin eroon, ja kuinka uusien vieraslajien leviämistä maahamme voitaisiin estää.
Valtaosa ehdotuksen suunnitelmista on hyviä ja toteuttamiskelpoisia. Joukossa oli kuitenkin muutamia kohtia, jotka herättivät
epätietoisuutta ja hämmennystä herppiharrastajien piirissä. Nämä kohdat käsittelivät mm. tiettyjen eläinlajien maahantuonnin
kieltämistä.
Valmistumisensa jälkeen strategiaehdotus alistettiin kansalaisten ja aihepiiriin liittyvien organisaatioiden kommentoitavaksi. Myös
Suomen herpetologinen yhdistys lähetti ministeriölle lausuntonsa (PDF-tiedosto) ehdotuksesta.
Lisätietoja vieraslajistrategiaehdotuksesta, sekä ehdotus kokonaisuudessaan löytyy Maa- ja metsätalousministeriön nettisivuilta
osoitteesta www.mmm.fi/vieraslajit.
Uusi jäsensihteeri valittu
Yhdistyksen uudeksi jäsensihteeriksi valittiin Susanna Lehtinen Seinäjoelta. Susanna on koulutukseltaan liiketalouden
merkonomi ja harrastaa erityisesti kilpikonnia. Kotoa löytyy kolme kreikankilpikonnaa ja leopardigekkoja. Susanna pitää ihmisten kohtaamisesta ja
heidän auttamisestaan ja onkin siksi erinomainen valinta jäsensihteeriksemme. Susannan tavoittaa sähköpostitse jasensihteeri@herpetomania.fi
Uusi hallitus valittu
Syyskokouksessa 26.11.2011 yhdistykselle valittiin uusi hallitus
vuodeksi 2012. Hallituksessa jatkavat Pirjo Ahvenainen,
Mika Flinkman, Kari Koivumäki ja Janne Valkonen. Uusina jäseninä
hallitukseen valittiin Toni Beckman, Tuomas Kaila ja Niina Mäkinen.
Herpetokongressi 3?
Vuoden 2010 hallitus pohti viimeisessä kokouksessaan, että josko olisi aika järjestää taas Herpetokongressi vuosien tauon
jälkeen. Kyseessähän oli mielenkiintoinen paketti esitelmiä (ulkomaisiakin puhujia) ja pienimuotoinen myyntitapahtuma. Herpetokongressi-työryhmään
kaivattaisiinkin apuvoimia ideointiin ja järjestelytoimiin. Voit ilmoittautua mukaan lähettämällä hallitukselle sähköpostia hallitus@herpetomania.fi.
Esittele samalla lyhyesti itsesi ja kerro, mitä olisit kiinnostunut tekemään ja myös, jos Sinulla on kokemusta vastaavan tyyppisten tapahtumien
järjestämisestä. Tapahtuman järjestämisestä ei tehty vielä lopullista päätöstä, vaan ensin täytyy katsoa saadaanko koottua tarpeeksi tekijöitä.
SHY naamakirjassa!
Suomen Herpetologinen Yhdistys avasi omat Facebook-sivustonsa marraskuussa 2009. Ryhmään on ilmoittautunut 339 jäsentä (7.5.2011). Sivustolla
informoidaan kaikenlaisesta ajankohtaisesta yhdistystoiminnasta, saapa siellä toki myös keskustella mitä vaan herppiaiheista tai kysellä hankalia yhdistyksen toimihenkilöiltä. Tervetuloa liittymään osoitteessa www.facebook.com/group.php?gid=171323883897.
Innokkaita ihmisiä kaivataan lehdentekoon
Oletko kiinnostunut muokkaamaan kirjoitelmia oikeaan muotoon tekstinkäsittelyohjelmalla, valokuvaamaan tai vaikkapa kirjoittamaan juttuihin
englanninkielisiä abstrakteja? Tai kääntämään artikkeleita englannista, saksasta tai ruotsista? Herpetomanian tekoon kaivataan lisää vapaaehtoisia.
Yhteydenotot: Marika Rökman, etunimi.sukunimi@herpetomania.fi
Yhdyshenkilöitä ympäri Suomea
Monille paikkakunnille etsiskellään ahkeria ja innovatiivisia yhdyshenkilöitä organisoimaan paikallista toimintaa. Yhdyshenkilöitä kaivataan ainakin
Rovaniemelle, Joensuuhun ja Vaasaan. Mikäli olet kiinnostunut, kysy lisää hallitus@herpetomania.fi
Toimitila avattu!
Yhdistyksen kerhotila löytyy osoitteesta Pietarinkatu 10G. Kerhotilalla toimii myös yhdistyksen tuotemyymälä Herpetopuoti ja jäsenille avoin kirjasto. Kerhotila on auki toistaiseksi kokouspäivinä ja sopimuksen mukaan. Kirjoja ja lehtiä pääset lainaamaan sopimalla asiasta kirjastonhoitajamme Minna Viljamaan kanssa (etunimi.sukunimi@herpetomania.fi).
Oletko kiinnostunut auttamaan tarvittaessa kerhotilalla esimerkiksi kirjaston järjestämisessä, puotitilausten postituksessa, siivouksessa tai vaikkapa kokousten kahvittelussa? Kerhotilalle kaivataan myös vielä mm. Lundia-hyllyjä ja -tikkaita ja pieni jääkaappi. Löytyykö sinulta ylimääräisiä? Yhteydenotot: hallitus [ät]herpetomania.fi.
Sammakkoeläin- ja matelijakartoitus
Suomen sammakkoeläin- ja matelijakartoitus on osa koko Eurooppaa koskevaa levinneisyyskartoitusta, jota suoritetaan Societas Europaea Herpetologican toimesta. Tiedustelu koskee vuoden 1995 jälkeen tehtyjä havaintoja. Lajeina ovat kaikki kotimaiset matelija- ja sammakkoeläinlajit. Jos havaintoja on samalta alueelta vähintään kolmelta peräkkäiseltä vuodelta, voit myös esittää arvion kannan runsaudesta. Lajien tunnistusohjeet ja havaintojen ilmoituslomake löytyvät yhdistyksen nettisivuilta osoitteesta www.herpetomania.fi/levinneisyyskartoitus.
Mikrosirurekisteri
Mikäli matelijasi tai sammakkoeläimesi on varustettu mikrosirulla, sinun kannattaa ilmoittaa tietosi yhdistyksen ylläpitämään mikrosirurekisteriin. Rekisteriin kirjataan eläimen laji, sirun tunnistetiedot ja omistajan yhteystiedot. Näin saadaan yhteys oikeaan omistajaan esimerkiksi karanneen eläimen löytyessä. Rekisteriä ylläpitää Johanna Raulio, puh. 0400 619 985, etunimi.sukunimi@herpetomania.fi. Rekisteriin ilmoittautuminen on ainakin toistaiseksi ilmaista.
Juttuja ja kuvia lehteen
Herpetomania-lehti kaipaa jatkuvasti asiantuntevia artikkeleita, kepeitä kirjoitelmia ja riemukkaita runoja. Oletko vieraillut jossakin mielenkiintoisessa herppitapahtumassa, kenties ulkomaisilla messuilla tai ihan vaan alueellisessa jäsenkokouksessamme ja haluaisit kertoa kokemuksistasi muillekin? Mikäli kynä pysyy hyppysissäsi ja ratkeat halusta nähdä tuotoksesi painettuna, otapa yhteyttä Marika Rökmaniin etunimi.sukunimi@herpetomania.fi.
Myös kuvituksesta on jatkuva pula, joten hyviä digikuvia, paperioriginaaleja ja piirroksia voi myös lähettää em. osoitteella. Huom. Ennen digikuvien lähettämistä kysy ohjeet aineiston laadusta ja muodosta päätoimittajalta!